Haja-asutuksen jätevedet

Haja-asutuksen jätevedet

Haja-asutusalueiden kiinteistöjen jätevesien käsittely on järjestettävä ympäristönsuojelulain, valtioneuvoston asetuksen 157/2017 sekä Paraisten kaupungin ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti. Päämääränä on, etteivät jätevedet pilaa vesistöjä eikä pohjavesiä eivätkä myöskään aiheuta hajuhaittoja naapureille.


Olemassa olevat kiinteistöt - selvitys nykyisestä jätevesijärjestelmästä
Olemassa olevien kiinteistöjen on tehtävä kirjallinen selvitys nykyisestä jätevesijärjestelmästä. Sen voi tehdä oheisen kaavakkeen avulla:
        Selvitys olemassa olevan kiinteistön jätevesijärjestelmästä

Sen lisäksi tulee laitteiston sijoittuminen tontille piirtää asemapiirrokseen. Tätä selvitystä ei tarvitse toimittaa hyväksyttäväksi viranomaiselle, vaan se on säilytettävä kiinteistöllä mahdollisia tarkastuksia varten.


Jätevesilaitteiston uusiminen - toimenpidelupa/ilmoitus
Jätevedet tulee käsitellä siten, ettei synny ympäristön pilaantumisen riskiä. Lokakuusta 2019 lähtien on rantavyöhykkeellä ja pohjavesialueilla sijaitsevien kiinteistöjen jätevesijärjestelmien täytettävä lain vaatimukset. Muilla alueilla puhdistusvaatimukset astuvat voimaan suurempien rakennusta koskevien muutostöiden yhteydessä.
Jos järjestelmä on uusittava, tulee sitä varten ensin hakea toimenpidelupa kaupungin rakennusvalvonnasta. Hakemuksessa tarvittavat asiakirjat:
        Ohje luvan hakemiseksi jätevesilaitteistolle

Jos rakennetaan puhdistuslaitteisto pelkästään harmaita vesiä varten, tehdään kirjallinen ilmoitus rakennusvalvontaan samoja asiakirjoja hyödyntäen.
Jos ainoastaan kunnostetaan nykyinen laitteisto entisen laiseksi, ei lupaa tarvitse hakea, ei myöskään pieniä muutostöitä varten.


Suunnitelma jätevesijärjestelmästä
Jätevesilaitteisto tulee suunnitella asiantuntevasti, lähtien kiinteistön olosuhteista. Rakennusluvan hakemisen yhteydessä on tehtävä yksityiskohtainen suunnitelma jätevesien käsittelystä. Mieluiten tulee käyttää valmista suunnitelmakaavakepohjaa, joka on saatavissa rakennusvalvontavirastosta/ ympäristönsuojelutoimistosta. Suunnitelman kuuluu sisältää asialliset piirustukset rakennettavasta järjestelmästä. 
        Suunnitelma jäteveden käsittelystä

Suunnitelman tekijältä edellytetään maankäyttö- ja rakennuslain vaatimaa koulutusta/osaamista.
Jotta asian käsittely etenisi mahdollisimman joustavasti, rakentajan tulee jo suunnitteluvaiheessa ottaa yhteyttä asiantuntevaan suunnittelijaan (vaikeissa tilanteissa ympäristönsuojelutoimistoon), joka tontilla yhdessä kiinteistönomistajan kanssa harkitsee, mikä paras jätevesiratkaisu olisi.


Käyttö- ja huolto-ohje
Jätevesijärjestelmästä on oltava/ siitä on tehtävä käyttö- ja huolto-ohje, joka myös on säilytettävä kiinteistöllä. Siihen kirjataan säiliöiden tyhjennykset ja muut huolto- ja tarkastustoimenpiteet. 


Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen
Haja-asutuksen jätevesien puhdistusvaatimusten täyttämisvelvollisuudesta voidaan ympäristönsuojelulain nojalla myöntää lupa poiketa (YSL 156 d §). Poikkeamista koskevan luvan myöntämisen edellytyksenä on, että joko ympäristöön kohdistuva kuormitus on huomattavan vähäistä tai käsittelyjärjestelmän parantaminen on kustannuksiltaan tai teknisessä mielessä kiinteistön haltijalle kohtuutonta. 

Luvan poikkeamiseen voi hakemuksesta myöntää kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen. Poikkeus voidaan myöntää enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.
          Kaavake poikkeamisen hakemiseksi käsittelyvaatimuksista
          Liitteet: Vähäinen ympäristökuormitus
                          Selvitys korkeasta iästä tai elämäntilanteesta
                          Selvitys taloudellisesta tilanteesta


Jätevedenkäsittelyohje Paraisilla: Haja-asutuksen jätevesien käsittelyn periaatteet Paraisilla

Hyödyllisiä linkkejä:


Kompostikäymälä

Kompostikaymälä on varteenotettava vaihtoehto koko kunnan alueella. Kuivakäymälän käyttäminen vähentää ratkaisevalla tavalla jätevesien aiheuttamaa ympäristökuormitusta. On kuitenkin muistettava, että kuivakäymälänkin nesteet ovat päästöjä, jotka tulee joko käsitellä tai ottaa talteen säiliöön. Ne voi kompostoida tai hyödyntää laimennettuna suoraan ravinteena. 

Tietoa kompostikäymälöistä: