Sisältöjulkaisija

null Paraisten ensimmäinen ilmasto- ja ympäristöohjelma hyväksytty
27.02.2023

Paraisten ensimmäinen ilmasto- ja ympäristöohjelma hyväksytty

Paraisten kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 27.2. kaupungin ensimmäisen ilmasto- ja ympäristöohjelman vuosille 2023-2035. Ohjelma pohjautuu kaupungin strategiaan ja sen on tarkoitus ohjata kaupungin tulevaisuuden ilmasto- ja ympäristötoimenpiteitä. Ohjelman avulla halutaan kannustaa kaikkia kaupungin alueen toimijoita yhteiseen työhön sekä tuoda esiin Paraisilla jo tehtyä ilmasto- ja ympäristötyötä.

Kaupunki sitoutuu ohjelman myötä kolmeen tavoitteeseen - lähivesien ekologisesti hyvä tilan saavuttamiseen, luontokadon torjumiseen sekä hiilineutraaliuden saavuttamiseen vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteita kohti mennään 35 konkreettisen toimenpiteen avulla.

Ohjelmaa on työstänyt vuoden ajan kaupunginhallituksen asettama kaupungin virka- ja luottamushenkilöistä koostettu ilmasto- ja ympäristötyöryhmä. Heti ohjelman tekoprosessin alkumetreillä Paraisten asukkaita osallistettiin kaupungin ilmasto- ja ympäristöasioita koskevan asukaskyselyn avulla, johon saatiin yli 450 vastausta. Tekoprosessiin osallistettiin lisäksi luottamushenkilöitä, yrityksiä, yhdistyksiä sekä ympäristöjärjestöjä ja muita sidosryhmiä.

 

Poimintoja vuoden 2023 toimenpiteistä

Vuonna 2023 Paraisten ilmasto- ja ympäristötyö tulee olemaan laaja-alaista. Saaristomereen päätyviä ravinteita vähennetään esimerkiksi tehostamalla ja laajentamalla jätevedenpuhdistamoa Korppoossa sekä niittämällä järviruokoa merenrannoilta Ruokohelmi-hankkeen voimin. Kestävän kehityksen mukaista kasvatusta lisätään kouluissa kaupungin ruotsinkielisen koulutuksen ja Saaristomeren biosfäärialueen kehittämän kestävyyspolun avulla. Lisäksi kaupungin 14 kiinteistön energiatehokkuutta tullaan parantamaan sekä 11 kaupungin kiinteistöön asennetaan jaetusti 500 kWp-tehoinen aurinkopaneelijärjestelmä.

Kaupunki tulee kuluvana vuonna panostamaan myös ilmasto- ja ympäristöviestintään sekä erilaisten tapahtumien, kuten Saariston ympäristömessujen ja Itämeripäivän järjestämiseen.

 

Ilmasto- ja ympäristötyö on yhteistä

Ohjelman toimenpiteiden seurannan avuksi on valittu indikaattoreita, eli mittareita, jotka havainnollistavat ilmasto- ja ympäristötyön kehitystä ja pitävät kaikkien kiinnostusta yllä. Osa mittareista tulee kaikkien nähtäväksi kaupungin kotisivuille vuoden 2023 aikana. Ilmastonmuutoksen torjumiseen, luontokadon pysäyttämiseen sekä Saaristomeren tilan parantamiseen tarvitaan mukaan kaikki kaupungin alueen toimijat. Kaupunki toivookin, että ohjelman sekä mittarien ja muun viestinnän avulla saadaan kaupungin alueen toimijoille lisää ilmasto- ja ympäristötietoa juuri Paraisista sekä kannustettua kaikkia toimimaan.

Seuraavaksi vuorossa on ohjelman toimenpiteiden aloittaminen ja jatkaminen sekä ohjelman jalkauttaminen kaupungin toimialoille sekä laajemmin asukkaiden, yhdistysten ja yritysten tietoisuuteen.

Ohjelma löytyy tästä.