Sisältöjulkaisija

null Paraisten kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 18.12.2023 päättänyt myydä 75% Paraisten Kaukolämpö Oy:stä Adven Oy:lle
18.12.2023

Paraisten kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 18.12.2023 päättänyt myydä 75% Paraisten Kaukolämpö Oy:stä Adven Oy:lle. Päätös ei aiheuta muutoksia Paraisten Kaukolämmön asiakkaille.

Nykytilanteessa Paraisten kaupunki omistaa 100 % Paraisten Kaukolämpö Oy:stä. Tulevaisuuden haasteet, kuten uuden teknologian omaksuminen, projektiorganisointi, tehokkuuden parantaminen ja investoinnit tulevat kuitenkin vaatimaan toimia ja resursseja, jotka ovat kaupungille haastavia.

Myynnin seurauksena kaupungin omistus Paraisten Kaukolämpö Oy:ssä siirtyy 75 %:iin Adven Oy:lle. Kaupungilla säilyy 25 % omistus, ja vahva osakassopimus turvaa asiakkaiden ja kaupungin intressit. Osakassopimuksessa on selkeät määritelmät vähemmistöosakkaan roolista tärkeissä päätöksissä, kuten strategiaan ja kaukolämmön hinnoitteluun liittyvissä asioissa. Työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä Adven Oy:lle, työpaikat säilyvät.

"Syy siihen, että olen valinnut tukea myyntiä, on se, että prosessin aikana olen vakuuttunut siitä, että tämä liiketoimi on hyvä kaikille osapuolille eli Paraisten kaukolämmön kuluttajille, nykyiselle omistajalle Paraisten kaupungille sekä ostajalle Adven Oy:lle. Meillä on yhdessä Advenin kanssa pyrkimys varmistaa laadukas ja kilpailukykyinen kaukolämmöntuotanto ja -jakelu Paraisten alueella. Tämä tarkoittaa, että meillä on sopimuksissa mekanismi, joka ohjaa jatkuvan alhaisen hintatason säilyttämiseen yrityksen asiakkaille. Samalla varmistetaan, että yritys pysyy kilpailukykyisenä myös tulevaisuudessa. Tämän hinnoittelumekanismin ehdot ovat hyvin laaditut ja dokumentoidut” kommentoi kaupunginhallituksen jäsen Staffan Åberg.

Paraisten kaupunki näkee, että yhtiön yhteisomistus avaa mahdollisuudet mittakaavaetuihin, esimerkiksi suurempien polttoainehankintojen myötä. Adven on tuottanut energiaa palveluna teollisuuden tarpeisiin jo yli 50 vuoden ajan ja tämä osaaminen on hyödyllistä Paraisilla, jossa kaukolämpöyhtiö jo elää vahvassa symbioosissa suurteollisuuden kanssa. Pieni yhtiö saa tarvitsemaansa edistynyttä osaamista, joka auttaa prosessien ja toiminnan edelleen kehittämisessä jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä sekä teknisen kehityksen, että muuttuvien määräysten ja lainsäädännön osalta.

Adven Oy on valittu kumppaniksi laajan kiinnostuksen ja tarjouskilpailun tuloksena. Advenilla on yli 20 omaa kaukolämpöverkkoa Suomessa ja yhteensä yli 350 teollisen energian ja kaukolämmön laitoskohdetta konsernissaan. Vahvaa kaukolämpöosaamista yhtiöllä on Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Virossa ja Latviassa. Yhtiö on tunnettu pitkäaikaisesta ja vakaasta sijoittamisestaan, strategisesta osaamisestaan kaukolämpöalalla sekä sitoutumisestaan ilmastotavoitteisiin ja uusiutuvan energian käyttöön. Paraisten kaupunki haluaa varautua tulevaisuuden muutoksiin energiatoimialalla ja näkee Advenin vahvan osaamisen lisäarvona.

”Advenilla on useita teollisia asiakkaita ja kaukolämpöverkkoja Varsinais-Suomessa ja Paraisten kaukolämpöliiketoiminta laajentaa entisestään toimintaamme ja kyvykkyyttämme alueella. Tavoitteenamme Paraisilla on jatkaa vahvaa yhteistyötä teollisuuden kanssa ja tuottaa vakaata, ympäristöystävällistä ja kilpailukykyistä lämpöä kaupunkilaisille ja alueen yrityksille. Yhteistyö Paraisten kaupungin kanssa jatkuu tiiviinä yhteisomistajuuden myötä.”, kertoo Advenin yrityskaupoista ja uusista kumppanuuksista vastaava johtaja Eero Pekkanen.

Paraisten Kaukolämpö Oy on perustettu vuonna 1982 ja palvelee yli 180 kiinteistöä kaukolämpöverkossaan. Vuonna 2022 se tuotti noin 46 000 MWh energiaa käyttäen pääasiallisina lämmönlähteinään hakepolttoaineella toimivia kattiloita ja teollisuuden hukkalämpöä.

Asiakkaille ei aiheudu muutoksia omistajanvaihdoksesta.

 

Lisätietoja antavat:

Tomas Björkroth, Paraisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 044 739 7276

Jonas Nylund, Paraisten kaupungin tekninen päällikkö 050 4283 774

Eero Pekkanen, Vice President Adven Oy 040 1589 200

Tarmo Tuominen, Paraisten kaukolämpö Oy hallituksen puheenjohtaja 040 720 5190

 

Lisätietoja Advenista:

Adven on dynaaminen energiakonserni, jonka päämääränä on edistää energiasiirtymää kehittämällä kestäviä ja kilpailukykyisiä ratkaisuja yhteistyössä asiakkaiden, kuntien ja toimittajien kanssa. 580 työntekijäämme tarjoavat kotitalouksille ja yrityksille kaukolämpöön ja geoenergiaan perustuvaa lämmitystä sekä teollisuudelle resurssitehokkuutta edistäviä höyryntuotannon, lämmityksen, jäähdytyksen ja infrastruktuurin palveluja. Meillä on yli 50 vuoden pitkä ja vankka kokemus alalta. Vastaamme yli 350 laitoksen toiminnasta Euroopassa, ja kokonaisenergiantuotantomme on 6 TWh. Liikevaihtomme on 376 miljoonaa euroa ja taseemme loppusumma 1,466 miljoonaa euroa. Adven on institutionaalisten sijoittajien omistama.