Sisältöjulkaisija

null Paraisille suunnitteilla uusi liikekortteli – Kesko etsii uutta kauppapaikkaa keskustasta
07.06.2023

Kesko Oyj on tutkinut eri vaihtoehtoja uuden päivittäistavarakaupan sijoittumiselle Paraisten keskustan alueella ja on jättänyt Paraisten kaupungille hakemuksen suunnitteluvarauksesta keskustassa sijaitsevalle alueelle osoitteessa Vapparintie 4.

Vastaavasti Paraisten kaupunki on selvittänyt tapoja kehittää kyseistä Saaristotien ja Vapparintien risteyksessä sijaitsevaa aluetta, jossa nykyiset koulurakennukset poistuvat opetuskäytöstä uuden oppimiskeskus Bravan ja toisen asteen oppilaitoksen Axxellin uudiskohteen valmistumisen myötä.

Kaupungin ja Keskon yhteisenä tavoitteena on selvittää tällä keskeisellä alueella, vilkkaasti liikennöidyn Saaristotien varressa, monipuolisen päivittäistavarakauppa- ja liikerakennusten toteutusedellytyksiä. Yhteisenä tavoitteena on suunnitella ja rakentaa kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen keskustakortteli. Alueelle on tarkoitus sijoittaa uusi nykyisen K-Supermarket Reimarin korvaava päivittäistavarakauppa, kauppaa tukevia muita yritys- ja palvelutoimintoja sekä mahdollisuuksien mukaan myös asumista. Suunnittelu- ja kehitystyö tehdään kaupungin ja Keskon välisenä yhteistyönä, joka suunnitteluvaraushakemuksen hyväksymisen myötä ehdotetaan alkavaksi asemakaavamuutoksen laatimisella syksyllä 2023. Alueen rakentaminen voisi alkaa aikaisintaan vuonna 2025.

Aluejohtaja Mika Sivula, Kesko Oyj: Paraisten K-Supermarket Reimari on alueen isoimpia ja rakastetuimpia K-Supermarketteja. Keskon tavoitteena on selvittää vaihtoehtoja, joissa kauppa voitaisiin laajentaa palvelemaan entistäkin paremmin asiakkaidemme toiveita ja samalla päivittää kaupan tekniikka yhä ympäristöystävällisemmäksi. Olemme iloisia voidessamme yhdessä Paraisten kaupungin kanssa tutkia mahdollisuuksia kaupungin keskustan ja sen kaupallisten palveluiden kehittämiseen.

Kaupunginjohtaja Patrik Nygrén: Paraisten kaupunki iloitsee siitä, että Keskon kaltainen iso ja vakaa toimija haluaa olla mukana kehittämässä Paraisten keskustasta yhä parempaa ja palvelutarjonnaltaan monipuolisempaa. Supermarketilla on merkittävä rooli kaupunkilaisten arjessa ja asioinnin sujuvuus sekä palvelujen tarjonta on kaupungissa vierailevienkin kannalta merkityksellinen. Odotamme innolla yhteisen kehittämistyön alkamista.

Paraisten kaupunginhallitus päättää suunnitteluvarauksesta kokouksessaan maanantaina 12.6.2023.