Murupolku

Päättyneet projektit

Päättyneet projektit

 

KIRJASTO PANOSTAA ASIAKASPALVELUUN

Kirjastossa on käynnistynyt Aluehallintoviraston tukema kehittämishanke, joka keskittyy omatoimisuusmahdollisuuden selvittämiseen Paraisten kirjastossa ja kaupungin ja kirjaston yhteisten asiakaspalvelumallien kartoittamiseen. Tavoitteena on mm. selvittää, miten kaupungintalon 1. kerroksen tiloja voisi kehittää ja käyttää tehokkaammin asukaspalveluun.

Hanke kytkeytyy vahvasti Paraisten kaupungin strategiaan. Päämääränä on luoda ja ottaa käyttöön uusia toimintamalleja ja ratkaisuja, joilla kaupungin asiakaspalvelua voidaan kehittää.

Hankeaika: 1.11.2022-31.7.2023

Rahoitus: Lounais-Suomen aluehallintovirasto ja Paraisten kaupunki

Projektikoordinaattori: Anne Pelkonen, puh. 040-5647 345, anne.pelkonen(a)parainen.fi

HAMA-matkailuhanke:
Saariston saarikohteiden tuotteistaminen, näkyvyys ja saavutettavuus

Hankkeen tavoitteet
Hankkeella on päätavoitteinaan luoda edellytyksiä harvaan asuttujen saaristoalueiden matkailunsesonkien pidentämiselle ja matkailun kasvulle.

Hankeen toimenpiteet

A. edesauttaa matkailupalveluiden kehittämistä ostettaviksi tuotteiksi sekä parantaa matkailutuotteiden ja -pakettien määrää, saatavuutta ja löydettävyyttä

B. parantaa saavutettavuutta yhdistämällä jo olemassa olevat vesireittiaikataulut tuotteisiin, sekä etenkin paketoimalla venekuljetuksia mukaan tuotteisiin silloin kuin aikataulutettuja venekuljetuksia ei ole, sillä tavalla luoden mahdollisuuksia matkailla saaristokohteisiin, jotka ovat nyt vaikeasti saavutettavissa.

Hankkeen toimenpidekokonaisuudet ja toteutustapa:

  • Tuotteistaminen ja paketointi (kartoitusta, koulutusta, verkostoitumista ja tuotteistamistyöpajoja)
  • Tuotteiden digitaalinen läsnäolo ja ostettavuus (jakelutiekoulutusta, työpajoja, tuotteiden syöttämistä digitaalisiin kanaviin)
  • Tuotetestaus ja -esittely myyntiorganisaatioille sekä tuotteiden kohderyhmille

Hankeaika: 1.10.2022.-30.9.2023
Rahoittaja: Lapin ELY-keskus, Harvaan asuttujen alueiden matkailuhankkeet
Yhteyshenkilö: Viveca Smeds-Aalto, puh. 040 488 6022, Benjamin Donner, puh. 040 483 8282

 

HAMA-matkailuhanke
Esiselvityshanke – Risteilyalukset kohderyhmänä

Hankkeen päätavoitteet
Hankkeella on päätavoitteinaan selvittää saaristoalueen edellytyksiä vastaanottaa etenkin pieniä risteilylaivoja ja tuottaa sellaisia tuotteita ja palveluita, jotka kiinnostavat tätä kohderyhmää. Tässä hankkeessa selvitettäviä asioita ovat:

-Pienempien risteilyalusten kiinnostusta ankkuroida saaristoon tarjotakseen saaristoelämyksiä matkustajilleen

-Millaiset tuotteet kiinnostavat aluksia

-Mitkä ankkurointi- ja satamapaikat voisi hyödyntää erikokoisille risteilyaluksille ja millaisia tuotekokonaisuuksia voi tarjota näiden maantieteellisten paikkojen ympärillä

-Mahdollinen alueellinen taloudellinen vaikutus risteilyaluksilla voi olla saaristolle sekä suora tuotto per matkustaja, jota kohderyhmä voisi tuottaa harvaan asutulle saaristoalueelle.

Hankeaika: 1.10.2022.-30.9.2023
Rahoittaja: Lapin ELY-keskus
Yhteyshenkilö: Benjamin Donner, puh. 040 483 8282

 

Paraisten helmet

Pargas pärlor – Paraisten helmet hankkeen tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa Paraisilla vuosina 2020-2022. Hankkeessa tehdään luontokartoituksia sekä perinnebiotooppien ja metsäisten elinympäristöjen kunnostus- ja hoitotöitä Långholmenin ja Norrbyholmenin saarilla. Hanke toteutetaan Ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelman turvin.

Hankekausi: 4.8.2020-30.9.2023
Kokonaisbudjetti: 124 250 €
Rahoitus: Ympäristöministeriön Helmi-elinympäristöohjelma
Hankevastaava: Helena Särkijärvi, puh. 040 820 7430

 

MÅSSE (Mikroföretagen i Åboland i samarbete för Skärgårdshavet och Effekt)

MÅSSE-hankkeessa keskiössä ovat sekä Saaristomeren Unesco-biosfäärialue että paikalliset yrittäjät. Ympäristöhankkeen avulla Kemiönsaaren kunta ja Paraisten kaupunki haluavat yhdessä tuoda esiin pienyrittäjiä saariston kestävään kehitykseen tähtäävässä työssä.

Saaristomeri tarvitsee konkreettisia parannustoimia, ja sen tilaa voidaan parantaa paikallisten toimien avulla. Samanaikaisesti elinkeinoelämällä, ja erityisesti Turunmaan kannalta tärkeillä palvelualoilla, on edelleen edessään suuria haasteita. Turunmaan elinkeinoelämälle on ominaista monialaisuus ja pienyrittäjyys. Hankkeen tavoitteena on siten yhdessä pienyrittäjien kanssa löytää innovatiivisia tapoja harjoittaa liiketoimintaa paikkakunnalla myös tulevaisuudessa. Työn lähtökohtia ovat myönteinen suhtautuminen saariston kehittämiseen sekä Saaristomeren tilan parantaminen. Muun muassa energian, palvelujen digitalisoitumisen ja uusien asiakasryhmien kaltaisten tekijöiden ennakoidaan vaikuttavan yrityksiin monin tavoin.

Käytännössä hankkeella pyritään

  • korostamaan paikallisten pienyritysten roolia Saaristomeren hyväksi tehtävässä työssä (yritysfokus)
  • vakiinnuttamaan organisoitu toimintatapa / yhteistyöfoorumi ja konkreettisia toimenpiteitä Saaristomeren tilan parantamiseksi (yhteistyöorganisaatio)
  • luomaan konkreettisia työkaluja turunmaalaisten yritysten käyttöön (toimintasuunnitelma)
  • selvittämään mahdollisuudet direktiivin/sopimuksen tekemiseen, johon on koottu paikallisten toimijoiden esittämät Saaristomeren hyväksi tehtävät toimet, joihin he sitoutuvat (direktiivi)
  • suunnittelemaan suurempia yhteistyöhankkeita (Central Baltic) ja rahoitusta yritysten toimenpiteisiin (hankesuunnitelmat).

Lisäksi hanke liittyy vahvasti kunnan tulevaan uuteen ympäristöohjelmaan. Ympäristöohjelmassa painotetaan asioita, joita kunta voi oman toimintansa pohjalta tehdä paikallisen ympäristön ja ilmaston hyväksi.

Hanke osarahoitetaan AKKE-rahoituksella (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen) Varsinais-Suomen liiton kautta. Kemiönsaari toteuttaa hankkeen yhteistyössä Paraisten kaupungin kanssa.

Hankeaika: 1.2.2022–30.6.2023
Kokonaisbudjetti: 76 440 €
Hankevastaava: Julia Ajanko, puh. 040 511 8076

 

Arc Gate – Innovative Service Points for Maritime Tourists

 

Arc Gate – Innovative Service Points for Maritime Tourists –hanke kehittää palvelutasoa saaristossa ns. tukikohdissa, vaihtopaikoissa, joihin tullaan yhdellä kulkuvälineellä (henkilöautolla, linja-autolla) ja joista matka usein jatkuu toisella kulkuvälineellä (lautalla, yhteysaluksella).

Paraisten tavoitteena hankkeessa on kehittää palveluja neljässä satamassa. Nauvon vierasvenesatama on kaupunkimme matkailun solmukohta ja hankesuunnitelman mukaan sinne asennetaan sähköpyörien latausasema. Latausasema toimii aurinkopaneeleilla ja siinä on myös säilytyslokeroita ja mahdollisuus ladata muitakin sähkölaitteita, kuten puhelimia. Satamaan asennetaan lisäksi digitaalinen infotaulu, josta näkee aikatauluja ja karttoja sekä tietoja alueen palveluista ja tapahtumista. Tällainen digitaalinen infotaulu asennetaan myös Heponiemeen, Pärnäisiin sekä Galtbyhyn.

Hankkeen pääkumppanina toimii Region Stockholm ja yhteistyökumppaneina Paraisten kaupunki, Kemiönsaaren kunta ja Raaseporin kaupunki.

Hankeaika: 1.5.2020-31.12.2022
Kokonaisbudjetti: Noin 1,1 miljoonaa euroa
Rahoittaja: Central Baltic
Paraisten yhteyshenkilö: Siv Holmgren, puh. 040 352 3799

 

Tulevaisuuden Kehitystarpeet Varsinaissuomalaisessa ruokaketjussa

TuKeVa


Ruokaketjun toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Markkinoiden kasvava kuluttajavetoisuus, uusien teknologioiden vyöry alalle sekä ilmastonmuutos ovat esimerkkejä toimintaympäristön muutoksista. Elintarvikeala on pk-yritysvaltainen, jolloin toimintaympäristön muutoksiin vastaaminen vaatii erilaisia ratkaisuja kuin globaaleilla tai valtakunnallisilla markkinoilla toimivilta yrityksiltä. Hanke etsiikin aktiivisesti yritysten kehittymisen pullonkauloja, tarjoaa hands-on ratkaisuja sekä kokoaa yrityksiä yhteen isompien ratkaisujen äärelle toiminnallisten yritysverkostojen muodossa.

Tavoitteet
Hankkeen päätavoitteena on varsinaissuomalaisten elintarvikealan yritysten kilpailukyvyn parantaminen sekä yritysten kehittämistoiminnan aktivointi. Hankkeen osatavoitteena on selvittää varsinaissuomalaisten elintarvikealan yritysten kehittämistarpeita ja liiketoiminnan kehittymisen esteitä, analysoida toimintaympäristön ja kuluttajakysynnän muutostekijöitä ruokaketjun toimijaverkostossa sekä ennakoida tulevaisuuden kehityssuuntia.

Toimenpiteet
Hankkeen keskeisenä toimenpiteenä ovat Varsinais-Suomen ruokaketjun yritysten haastattelut (SWOT-analyysi). Haastatteluiden tulokset ovat pohjana yritysten aktivointi-, verkostoitumis- sekä keskustelutilaisuuksien teemoituksessa. Näiden tavoitteena on alueen ruokaketjun yritysten ja sidosryhmien aktivoiminen yhteistyöhön. Hankkeen lopputuloksena tuotetaan ruokaketjun kehitystarveraportti ”Varsinais-Suomen ruokaketjun yritysten ja toimintaympäristön tulevaisuuden kehittämistarpeet”.

Kohderyhmä
Hankkeen pääkohderyhmänä ovat varsinaissuomalaiset Annex I tuotteita eli maataloustuotteita jalostavat yritykset sekä non-Annex I tuotteita eli elintarvikkeita valmistavat yritykset maaseudulla. Sekundaarisena kohderyhmänä ovat ruokaketjun eri toimijatasot sekä jakelu- ja kuluttajaverkostot.

Hanketoteuttajat
Hankkeen koordinaattori on Turun yliopiston Brahea-keskus. Osatoteuttajia ovat Paraisten kaupunki ja Kemiönsaaren kunta, Ukipolis Oy, Yrityssalo Oy sekä Novida ammattiopisto ja lukio.

Hankevastaava Paraisilla
Margot Wikström, puh. 040 735 0593

Toteutusaika
Hanketta toteutetaan 2021-2022.

Rahoitus
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 80 % (Varsinais-Suomen Ely-keskus) ja 20 % muuta julkista rahoitusta.

 

Kestävä matkailu- hanke

Kestävällä matkailulla kansainvälistä kilpailukykyä Turunmaan saaristoon


Varsinais-Suomen liitto on myöntänyt hankerahoitusta Paraisten kaupungille kestävän matkailun edistämiseksi. Kestävällä matkailulla kansainvälistä kilpailukykyä Turunmaan saaristoon-hanke toteutetaan yhdessä Kemiönsaaren kunnan kanssa.

Hankkeen tavoitteet ovat:

• destinaatiotason vastuullisen matkailun kehittäminen
• yritysten ohjaaminen ja kouluttaminen vastuulliseen matkailuun
• luontoarvoihin perustuvien kestävän matkailun kriteerien mukaisten matkailupalveluiden ja -reittien kehittäminen

Hankeaika: 1.7.2021-31.5.2022
Kokonaisbudjetti: 
Rahoittaja: Varsinais-Suomen liitto
Hankevastaava: Lena Nykänen, puh. 040 151 1607

 

 

 

St Olav Waterway – kulttuurimatkailun kehittäminen


Hankkeen tavoitteena on kehittää palvelutarjontaa Pyhän Olavin merireitin varrella Turunmaalla. Hankkeessa kehitetään toisaalta vaeltajille ja pyöräilijöille sopivaa peruspalvelutarjontaa, kuten majoituspalveluita. Tämän lisäksi kehitetään myös erilaisia palvelupaketteja paikallisten palveluntarjoajien kanssa laajemman vierailijajoukon houkuttelemiseksi reitille. Palvelutarjonnan kehittämisessä huomioidaan myös esimerkiksi paikallisten kulttuuritoimijoiden tarjoamat mahdollisuudet luoda reitille monipuolista sisältöä. Hankkeessa jatketaan edelleen myös lapsille ja nuorille sopivien aktiviteettien kehittämistä reitille.

Lisätietoa Pyhän Olavin merireitistä: 
www.stolavwaterway.com 
www.visitpargas.fi/outdoor

Hankekausi: 1.3.2020 - 28.2.2022
Kokonaisbudjetti: Noin 110 000 euroa
Rahoitus: Opetus- ja kulttuuriministeriö
Hankevastaava: James Simpson, puh. 040 488 5977

 

 

Kuluttajat ruokatalouden keskiössä
KulTa-hanke

 

Hankkeen toimintaa toteuttavat hankevastaavat koko Varsinais Suomen alueella; Paraisilla, Kemiönsaarella, Salossa, Uudessakaupungissa, Turussa ja Loimaalla.

Tiedonjakeluhankkeen KulTa tavoitteet ovat:
- Parantaa Varsinaissuomalaisten elintarvikeyritysten kiplailukykyö välittämällä uusinta tietoa sekä mahdollistamalla yritysten välisiä kumppanuusverkostoja ja järjestämällä ammattilaisten opintomatkoja. 
- Synnyttää uutta liiketoimintaa ja uusia liiketoimintamalleja kuluttajavuoropuhelua korostamalla.
- Synnyttää kasvua koko ruokasektorille ja tukea kasvuhalukkaita elintarvikealan yrityksiä tiedonvälityksen keinoin.
- Kannustaa elintarvikeyrityksiä hyödyntämään erilaisia teknologioita ja digitaalisia ratkaisuja omassa liiketoiminnassaan.
- Demonstroida erilaisia jakamistalouden malleja ja jakaa niistä saatuja kokemuksia elintarvikeyrityksille sekä koko ruokajärjestelmälle.
- Lisätä elintarvikealan yritysten ja kuluttajien tietoa vastuullisesta ruokajärjestelmästä.
- Nostaa ruoka olennaiseksi osaksi matkailua.
- Lisätä ruokajärjestelmän merkitystä Varsinais-Suomen alueella.

Hankkeen tpomenpiteet jakautuvat viiteen eri työpakettiin
1.    Vaikutus- ja vastuullisuusviestintä. Tuotetaan kuluttajakäyttäytymistietoa yritysten käytettäväksi.
2.    Innovatiiviset ruokaketjut – tulevaisuuden väylänä kuluttajille. Tuodaan jakamistalouden ja joukkorahoituksen malleja yritysten käyttöön.
3.    Digitalisaation lisääminen ruokaverkostossa.
4.    Ruoan elämyspotentiaalin lisääminen matkailussa.
5.    Elintarvikealan yritysten kasvun tukeminen.


Toteutusaika:  1.4.2018 – 31.12.2021
Kokonaisbudjetti: 1.297.642,80€ mistä Paraisten osuus 174.406 €
90% Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 10% Paraisten kaupunki Hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014-2020 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ely-keskus ja Varsinais-Suomen kunnat.
Hankkeen toimenpiteistä ja tapahtumista voit lukea lisää verkkosivuiltamme.


Hankevastaava Paraisilla on:
Margot Wikström, puh. 040 735 0593 

 

 

Välkommen Hem! – Tervetuloa kotiin!
 

Tervetuloa kotiin -projekti on päättynyt. Kiitämme kaikkia mukana olleita asiakaita, yhteistyötahoja ja työnantajia!

Palvelut työnhakijoille
TE-toimiston henkilöasiakkaat ma-pe klo 9-16.16 puh. 0295 025 500
Alle 29-vuotiaat työttömät; Jenni Lindroos, puh. 040 5962 108
Kotoutumisajalla olevat, flyktinghandledare; Gudrun Degerth, puh. 040 488 5950
Pitkäaikaistyöttömät; Minna Lindroos, puh. 040 488 6088
Yrityksen perustajat; John Forsman, puh. 040 488 6075
 

Hankkeen tavoitteena on parantaa Paraisilla ja Kemiönsaarella asuvien ja sinne muuttavien, äidinkielenään muuta kuin ruotsia tai suomea puhuvien työllistymistä. Hankkeessa tullaan edistämään työnhakijoiden työnhakutaitoja, yrittäjyysosaamista ja järjestämään tutustumiskäyntejä yrityksiin. Pääasiallisena tavoitteena on luoda kontakteja paikallisen elinkeinoelämän ja työnhakijoiden välille niin, että työllistyminen alueilla tehostuu. Hankkeen kautta alueen yrittäjät voivat saada ohjausta ja tukea työllistämiseen.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Kemiönsaaren kunnan kanssa.

Hankeaika on 1.12.2019-30.11.2021
Kokonaisbudjetti 249 024€
Rahoittaja: Euroopan sosiaalirahasto 75%, Paraisten kunta ja Kemiönsaaren kunta 25%
Yhteyshenkilö: Heidi Valtasaari, puh. 046 920 0656

Tulokset
Asiakastarinat
 

    

 

 

Luova kiertokulkumatka ekologisessa lähiympäristössä
 

Projektin päätavoite on, että lapset saavat käsityksen siitä, miten ruoka, materiaalit, energia, ravinteet ja kaikki muu on osa luonnon kiertoa. Seitsemän varhaiskasvatuksen pilottiryhmää ovat mukana projektissa.

Projektissa innostetaan kiertokulkuajatteluun kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Kiertokulkuajattelu esitellään lapsille konkreettisesti luonnonmukaisen viljelyn ja kompostoinnin kautta. Tavoitteena on saada viljely ja kompostointi osaksi lapsiryhmän arkea varhaiskasvatuksessa.

Kokonaisvaltaiset toimintatavat projektissa ovat tutkiminen, selvittäminen ja kokeileminen. Projekti tukee omalta osaltaan Paraisten kaupungin sivistysosaston toimintasuunnitelmaa kannustaen kestävään elämäntapaan.

Paraisten kaupunki toimii projektin toteuttajana. Projektin yhteistyötahoja ovat Aktiva nuorten työpaja, Lounais-Suomen jätehuolto, Parfix, Saaristomeren Biosfäärialue, Sagalundin lastenkulttuurikeskus ja Åbolands naturskola –luontokoulu, sekä ammattiopisto Livian Future Crops hanke.

Lue lisää projektista täältä.

Projektiaika: 1.8.2016 - 31.1.2021
Kokonaisbudjetti: 61 000
Rahoittaja: Opetushallitus
Projektivastaava Paraisilla: Aija Mäkinen, puh. 040 134 6837

 

 

PROFFS 3.0

PROFFS 3.0 on 7.–9. vuosiluokkien oppilaille suunnattu oppiainerajat ylittävä hanke, jossa opetuksessa käytettäviä digiratkaisuja vahvistetaan makerkulttuurin, uuden teknologian ja tutkivan työtavan avulla. Hankkeessa käytetään virtuaalitodellisuutta ja lisättyä todellisuutta sekä ohjelmointia.
Hankkeen tavoitteena on lisätä oppiainerajat ylittävää yhteistyötä 7.–9. vuosiluokilla digiratkaisujen avulla, kehittää malli makingin ja uuden teknologian hyödyntämiseksi kuntien opetustoimessa sekä järjestää PROFFS-päiviä ja tuottaa aineistoa PROFFS-resurssipankkiin.
Paraisten kaupungin yhteistyökumppanit hankkeessa ovat Kemiönsaaren kunta ja Turun kaupunki.


Hankeaika: 5.6.2018–30.6.2020
Kokonaisbudjetti: 50 500 euroa
Rahoittaja: Opetushallitus
Yhteyshenkilö: Siv Holmgren, puh. 040 352 3799

 

 

St Olav Waterway - Pyhän Olavin Merireitti
 

Pyhän Olavin merireitti on rajat ylittävä Central Baltic -hanke ja sen toteuttaa Paraisten kaupunki yhteistyössä seuraavien tahojen kanssa: Åbo Akademi, Yrkeshögskolan Novia, Föreningen Franciscus på Kökar, Sottunga, Söderhamn, Östhammar ja Pilgrimstid Sverige.
Hankkeen tavoitteena on luoda uusi Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti Turusta saariston ja Ahvenanmaan kautta Ruotsin Hudiksvalliin, jossa reitti yhtyy olemassa oleviin Pyhän Olavin reitteihin Ruotsissa ja Norjassa. Hankkeessa nostetaan esiin reitin varrella sijaitsevia matkailun solmukohtia ja paketoidaan näistä matkailijoita houkuttelevia palvelukokonaisuuksia. Pyhän Olavin merireitti merkitään Olavin reitistä kertovin merkein reitin sertifioinnin jälkeen.
Lisätietoa hankkeesta
Pyhän Olavin merireitti
www.st-olav.com
Hankekausi 1.10.2016–31.8.2019
Kokonaisbudjetti: Noin 1,5 miljoonaa euroa
Rahoitus: Central Baltic
Paraisten hankevastaava: James Simpson, puh. 040 488 5977

 

 

Family Ports

 

Green and Family-friendly Archipelago Ports (FamilyPorts) on rajat ylittävä Central
Baltic -hanke, jonka tavoitteena on palvelujen parantaminen neljässä vierassatamassa, Nauvossa ja Taalintehtaalla Turunmaalla ja Ronehamnissa ja Lickershamnissa Gotlannissa. Hankkeen puitteissa kaikkiin neljään satamaan rakennetaan perheystävälliset huoltorakennukset. Satamat tulevat myös panostamaan ympäristöystävälliseen tekniikkaan ja luomaan yhteistä markkinointimateriaalia.
Paraisten kaupungin yhteistyökumppanit hankkeessa ovat Kemiönsaaren kunta, Region Gotland ja Lickershamns Fiskareförening.
www.familyports.fi


Hankeaika: 1.7.2016–31.3.2019
Kokonaisbudjetti: Noin 1,05 miljoonaa euroa
Rahoittaja: Central Baltic
Paraisten yhteyshenkilö: Siv Homgren, puh. 040 352 3799

 

 

Kielenopetuksen uudistamishanke "Nyfiken på språk"


Hankkeessa kehitetään uusiin teknisiin ratkaisuihin perustuvia malleja perinteisen kielenopetuksen uudistamiseksi. Hankkeessa pyritään kokeilemaan ja testailemaan ennakkoluulottomasti tekniikkaa ja elementtejä lasten todellisuudesta. Kielenopetuksen fokus halutaan siirtää malleilla kieliopista, rakenteista ja oppikirjan aiheista puhuttuun kieleen multimodaalisten ja kielirajat ylittävien työtapojen avulla lapsille tutun todellisuuden pohjalta, esim. ilmiöoppimisen keinoin. Luotavat mallit koostuvat lähiopinnoista, verkko-opinnoista sekä humanoidirobottitekniikan (AI) ja 3D:n (VR) avulla tapahtuvasta virtuaalisten ympäristöjen käytöstä.


Hankeaika: 11.6.2018–31.12.2019
Kokonaisbudjetti: 50 500 euroa
Rahoittaja: Opetushallitus
Yhteyshenkilö: Siv Holmgren, puh. 040 352 3799

 

 

RIBS - Rolling Images in Business Startups 2015-2018

 

Rolling Images in Business Startups (RIBS) –hanke tutustutti 12-18 vuotiaita nuoria yrittäjyyteen, luovuuteen ja mediataitoihin. Hanke järjesti kursseja ja teemoitettuja työpajoja, kansainvälisiä leirejä sekä vierailuja nuorille. Nuoret saivat myös kokeilla työskentelemistä kansainvälisissä tiimeissä.   Elokuvat ja luovuus kulkivat punaisena lankana kaikessa hankkeen toiminnassa. Hanke sai rahoitusta Central Baltic –ohjelmasta vuosina 2015-2018.

Final report

Videos