Sisältöjulkaisija

null Lajitteluasemille pääsee huhtikuusta alkaen useammin - kevään arkipyhät tuovat muutoksia aukioloaikoihin
30.03.2023

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) lajitteluasemat siirtyvät kevään ja kesän aukioloaikoihin 1. huhtikuuta. Laajennetut aukioloajat ovat voimassa lokakuun loppuun asti. Aukioloaikoihin tulee lisäyksiä kaikilla 13 lajitteluasemalla Utöstä Uuteenkaupunkiin. Asemilla palvellaan kesäaikaan laajennettujen arkiaukiolojen lisäksi joko kuun ensimmäisenä tai viimeisenä lauantaina. 

LSJH:n lajitteluasemat siirtyvät laajennettuihin kausiaukioloaikoihin 1. huhtikuuta alkaen. Ovensa pitävätkin auki heti lauantaina 1.4. kaikki lajitteluasemat lukuun ottamatta Houtskarin ja Utön Mörttilän asemia.  

Paraisten Rauhalassa, Houtskarissa, ja Korppoossa arkiaukioloaikoihin tulee kesäajan myötä lisäyksiä ja Utön Mörttilän asema avaa ovensa saaren asukkaille kesäkaudella ensimmäistä kertaa lauantaina 29.4. Mörttilän aseman tarkemmat aukioloajat voi tarkistaa täältä sekä Utön kaupan ilmoitustaululta.  

Kevään juhlapyhät tuovat muutoksia aukioloaikoihin 

Molemmat Lounais-Suomen Jätehuollon toimistot sekä kaikki Paraisten alueen lajitteluasemat ja jätekeskukset ovat suljettuina pääsiäisen pyhinä. 

Pääsiäisen arkipyhien vuoksi myös jäteastioiden tyhjennyspäivät voivat poiketa tavanomaisesta yhdellä tai kahdella päivällä viikkojen 14 ja 15 aikana. Muutokset aikatauluun ovat mahdollisia esimerkiksi muuttuvien sääolosuhteiden vuoksi. 

Myös vapunpäivä on tänä vuonna arkipyhä. Maanantaina 1.5. molemmat Lounais-Suomen Jätehuollon toimistot sekä kaikki lajitteluasemat ja jätekeskukset ovat suljettuina. Myös vappu voi tuoda mukanaan pieniä muutoksia jäteastioiden tyhjennyksiin. 

Jätekeskusten ja lajitteluasemien tarkemmat yhteystiedot, sekä aukioloajat löytyvät täältä.