Oppimisen tuki

Oppimisen tuki

Kaikilla oppilailla on oikeus saada tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin. Tukea annetaan kolmessa tasossa ja sen tasoisena ja muotoisena kuin on tarpeellista. Yhteistyö kodin ja huoltajien kanssa on tärkeää kun suunnitellaan toteutetaan oppilaan tukea.

Yleinen tuki

Yleinen tuki koskee kaikkia oppilaita ja sisältää yksittäisiä pedagogisia ratkaisuja ja tukitoimia. Tukimuotoja voivat esimerkiksi olla eriyttäminen, joustava ryhmittely, ohjaus, tukiopetus, läksyapu, apuvälineet, tilapäinen osa-aikainen erityisopetus, tulkkipalvelu ja tilapäinen koulunkäynninohjaajan apu.

Tehostettu tuki

Tehostettu tuki on laajempi ja pitkäkestoisempi tuen muoto, johon siirrytään kun oppilas tarvitsee säännöllistä tukea tai erilaisia tukitoimia samanaikaisesti.

Erityinen tuki

Erityisen tuen piirissä oppilaalle tarjotaan erityisopetusta ja mahdollisesti muita tukitoimia laajemmassa mittakaavassa. Erityisen tuen päätös on hallintopäätös, jonka tekee opetuspäällikkö.

Erityinen tuki järjestetään joko yleisen tai pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä.

Koivuhaan koulussa ja Malms skolassa on eritysopetuksen pienryhmiä eri tuen tarpeiden mukaan. Pienryhmien oppilaat kuuluvat myös suurempaan luokkaryhmään, jossa he opiskelevat muita aineita.