Toiminta-avustus lapsi- ja nuorisotoimintaa

Toiminta-avustus lapsi- ja nuorisotoimintaa

 

Avustukset SÄÄNNÖT lapset nuoret 2020

LAPSI- JA NUORISOTOIMINNAN AVUSTUKSIA 2020

Kulttuurilautakunta myöntää tukia kehittääkseen ja laajentaakseen paikkakunnan lapsi- ja nuorisotoiminnan tarjontaa.

Toiminta on järjestettävä Paraisilla ja sen on kohdistuttava pääasiassa lapsiin ja alle 29-vuotiaisiin nuoriin. Toiminnan on rohkaistava nuoria omaan aktiivisuuteen. Toiminnan on oltava luovaa ja kestävää ja sen on tuettava nuorten osallisuutta ja edistettävä hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.

Kulttuurilautakunta voi myös tukea nuorisoryhmien matkoja tapahtumiin ja festivaaleille ulkomaille.

Tuet jakautuvat seuraaviin tukimuotoihin:

  • toiminta-avustukset jatkuvaan toimintaan
  • tapahtuma- ja projektiavustukset
  • kohdennetut projektiavustukset

Kulttuurilautakunta voi päättää tuen myöntämisestä kahdeksi vuodeksi jatkuvaan toimintaan tai laatia yhteistyösopimuksen, jossa päätetään kahden vuoden tuesta. Monivuotiset tuet ovat kuitenkin aina siltä osin ehdollisia, että niitä voidaan muuttaa, jos kaupunginvaltuusto ei myönnä kulttuurilautakunnalle määrärahoja tukea varten.

Tukia voivat hakea valtakunnalliseen nuorisojärjestöön kuuluvat yhdistykset, muut lapsi- ja nuorisotoimintaa harjoittavat yhdistykset, aikuisjärjestöt, joilla on nuoriso-osasto, joka voidaan erottaa talousarviossa ja tiliinpäätöksessä, työryhmät ja poikkeustapauksissa yksityishenkilöt.

Kulttuurilautakunta voi hylätä myöhästyneet ja puutteelliset hakemukset.

Toiminta voi saada tukea vain yhdeltä kaupungin talousarvion momentilta. Kulttuurilautakunta ei myönnä tukea koulujen ja oppilaitosten tai muiden kaupungin yksiköiden järjestämään toimintaan. Kulttuurilautakunta ei myönnä tukea myöskään kouluajalla järjestettävään toimintaan.

Hakija antaa kaupungille oikeuden tarkastella hallintoaan ja talouttaan. Kulttuurilautakunta voi vaatia maksetun tuen takaisin, jos toimintaa, tapahtumaa tai projektia ei toteuteta.

Toiminta-avustukset jatkuvaan toimintaan

Tapahtuma- ja projektiavustukset

Kohdennetut projektiavustukset

  • kulttuurilautakunta voi päättää ns. kohdennettujen projektiavustusten myöntämisestä tietylle taiteenalalle, tietyksi ajankohdaksi, tietylle kohderyhmälle, tiettyyn tapahtumaan tai muuhuun vastaavaan
  • haetaan erillisellä tapahtuma ja projektiavustusten lomakkeella
  • tapahtuma ja projektiavustusten käytön selvittämistä varten on erillinen lomake. Kulttuurilautakunta päättää vuosittain hakuajoista ja siitä, miten tuen käytöstä tehdään selvitys