Myöntämiskriteerit Kulttuuri, Liikunta ja Nuoriso avustukset (2023)

Kulttuuritoiminnan, liikuntatoiminnan ja lasten ja nuorten toiminnan avustusten myöntämiskriteerit
 

Kulttuuritoiminnan avustukset

Paraisten kaupunki myöntää avustuksia kehittääkseen ja laajentaakseen kulttuuripalvelujen ja - elämysten tarjontaa paikkakunnalla. Toiminta tulee järjestää pääosin Paraisilla ja toiminnan tulee olla luovaa ja kestävää, rikastuttaa tarjontaa ja edistää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.

Avustukset jakautuvat seuraaviin avustusmuotoihin:

  • tapahtuma- ja projektiavustukset
  • kohdennetut projektiavustukset
  • toiminta-avustukset jatkuvaan toimintaan
  • taiteen perusopetuksen avustukset

Paraisten kaupunki voi päättää avustuksen myöntämisestä kahdeksi vuodeksi jatkuvaan toimintaan tai tehdä yhteistyösopimuksia, joissa päätetään kahden vuoden tuesta. Monivuotiset tuet ovat kuitenkin aina siltä osin ehdollisia, että niitä voidaan muuttaa, ellei kaupunginvaltuusto myönnä määrärahoja avustuksia varten.

Kulttuuritoiminnan avustuksia voivat hakea yhdistykset, organisaatiot, luovan alan yritykset, työryhmät ja poikkeustapauksissa yksityishenkilöt.

Myöhästyneet ja puutteelliset hakemukset voidaan hylätä.

Kulttuuritoimintaan voi saada avustusta vain yhdeltä kaupungin talousarvion momentilta. Kombin kurssitarjontaan kuuluvaa jatkuvaa toimintaa ja hyväntekeväisyystapahtumien järjestämistä ei tueta avustuksin.

Hakijat antavat kaupungille oikeuden tarkastaa hallintonsa ja tilinsä. Paraisten kaupunki voi periä maksamansa avustuksen takaisin, jos toimintaa, tapahtumaa tai projektia ei ole toteutettu.


Tapahtuma- ja projektiavustukset

Myönnetään taide- ja kulttuuritapahtumien järjestämiseen tai taide- ja kulttuuriprojektien toteuttamiseen.

  • Haetaan joulukuun loppuun mennessä tulevalle vuodelle
  • Haetaan tapahtuma- ja projektiavustusten lomakkeella
  • Tapahtuma- ja projektiavustusten käytöstä tehtävää selvitystä varten on erillinen lomake


Kohdennetut projektiavustukset

Elinvoimapäällikkö voi päättää ns. kohdennettujen projektiavustusten myöntämisestä tietylle taiteenalalle, tietyksi ajankohdaksi, tietylle kohderyhmälle, tiettyyn tapahtumaan tai muuhun vastaavaan.

  • Haetaan tapahtuma- ja projektiavustusten lomakkeella.
  • Tapahtuma- ja projektiavustusten käytöstä tehtävää selvitystä varten on erillinen lomake.

Toiminta-avustukset jatkuvaan toimintaan

  • Myönnetään jatkuvaan ja toistuvaan taide- ja kulttuuritoimintaan, ei yksittäisiin tapahtumiin.
  • Voidaan myöntää toiminnan aloittamisesta aiheutuviin kustannuksiin.
  • Haetaan maaliskuun loppuun mennessä.
  • Hakemus tehdään toiminta-avustuslomakkeelle ja hakemukseen tulee liittää toimintasuunnitelma, talousarvio, toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastus- tai toiminnantarkastuskertomus.
  • Myönnettyä avustusta ei makseta ennen kuin hakemus on täydellinen ja siinä on kaikki liitteet.
  • Selvitys toiminta-avustuksen käytöstä muodostuu yhdistyksen hyväksytystä toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta tai toiminnantarkastuskertomuksesta.
     

Taiteen perusopetuksen toiminta-avustukset

  • Myönnetään taiteen perusopetukseen, jolla on Paraisten kaupungin hyväksymä opetussuunnitelma, eli opetussuunnitelma, joka noudattaa valtakunnallisia taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita.
  • Haetaan maaliskuun loppuun mennessä.
  • Hakemus tehdään toiminta-avustuslomakkeelle ja hakemukseen tulee liittää toimintasuunnitelma, talousarvio, toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastus- tai toiminnantarkastuskertomus.
  • Myönnettyä avustusta ei makseta ennen kuin hakemus on täydellinen ja siinä on kaikki liitteet.
  • Selvitys toiminta-avustuksen käytöstä muodostuu yhdistyksen hyväksytystä toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta tai toiminnantarkastuskertomuksesta.

Liikuntatoiminnan avustukset

Toiminta-avustukset

Opetusministeriö on päätöksellään nro 2352/72/80 antanut määräykset ja ohjeet urheiluseuroille myönnettävien avustusten jakoperusteista.

”Avustuksen tarve voidaan määritellä mm. urheiluseuran taloudellisen ja muualta saatavissa olevan tuen perusteella. Opetusministeriön käsityksen mukaan tulisi avustuksen myöntämisperusteita harkittaessa pyrkiä siihen, ettei yhteisön liikuntatoiminnan kannalta tarkoituksenmukainen omatoimisuus vaikuttaisi avustusta vähentävänä näkökohtana.

Toiminnan määrää, laatua ja laajuutta arvioitaessa on otettava huomioon mm. seuran jäsenmäärä, toimintapisteiden lukumäärä ja alueellinen jakauma sekä toiminnan monipuolisuus.

Yhteiskunnallisen merkityksen arvioinnissa tulee ottaa huomioon yhteisön työ kansanterveyden, kasvatuksen ja sosiaalisen toiminnan aloilla. Toiminta mahdollisimman laajojen kansanjoukkojen liikuntapalvelusten ja -tilaisuuksien järjestäjänä, johon liittyy myös yleinen tiedotus- ja valistustoiminta, sekä toiminnan tärkeys joillekin väestöryhmille – huomioon ottaen myös erilaiset yhteiskunnalliset näkemykset – tai tietylle kunnan osa-alueille, ovat yhteiskunnallisen merkityksen arviointiperusteita.”

Opetusministeriön päätöksessä korostetaan sitä, että kaiken avustettavan toiminnan tulee olla liikuntatoimintaa. Koska kuitenkin tulee pyrkiä avustusten jakamiseen pääasiassa toiminnan perusteella 60–80 prosenttia jaettavasta määrärahasta suositellaan käytettäväksi yleisiin avustuksiin.

Selvityksen antaminen toiminta-avustuksen käytöstä toteutuu, kun hakija esittää hyväksytyn toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen. Hakijan tulee esittää mainitut asiakirjat edelliseltä vuodelta avustuksen maksamiseksi.

Toiminta-avustusta hakiessaan hakijan tulee jättää toimintavuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Hakemus tehdään toiminta-avustuslomakkeella. Lomake julkaistaan kaupungin verkkosivuilla, ja se on saatavilla myös aluekonttoreista ja kaupungintalon infopisteestä. Hakemus tulee jättää maaliskuun loppuun mennessä.


Kohdeavustukset

1. Koulutusavustukset

Koulutusavustusta voidaan myöntää urheiluseuran omaan koulutustoimintaan sekä eri urheilujärjestöjen liitto- ja piiritason koulutukseen osallistumiseen.

Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi seuraavantyyppisiin koulutuksiin:

  • järjestö- ja toimihenkilökoulutus
  • valmentajakoulutus
  • nuoriso-ohjaajakoulutus
  • kuntoliikunnan ohjaajakoulutus - nuorten koulutusleirit
  • muu koulutus.

Seuran omaan koulutustoimintaan avustusta myönnetään koulutuksesta aiheutuvien menojen kattamiseen. Eri urheilujärjestöjen liitto- ja piiritason koulutukseen osallistumiseen avustusta myönnetään kurssimaksujen ja matkakulujen korvaamiseen. Koulutusavustusten maksamisen tulisi perustua tositteisiin.

Koulutusavustus kattaa aina 75 prosenttia menoista.


2. Muut kohdeavustukset

Muita kohdeavustuksia voivat olla esimerkiksi valtakunnallisiin suurtapahtumiin ja liikuntaleireihin myönnettävät avustukset sekä muut kaupungin merkityksellisiksi katsomat tukimuodot.

Seuroille, jotka käynnistävät kunnassa uudenlaisia liikuntatoiminnan muotoja ja joilla on perustellut edellytykset jatkuvuuteen toiminnassaan ja jotka tuovat kaupunkilaisille uusia vaihtoehtoja liikuntatarpeiden tyydyttämiseen, myönnetään niin ikään avustusta tällaisten uudenlaisen liikuntatoiminnan muotojen tukemiseksi. Avustukset on kuitenkin pääosin kohdennettava urheiluseurojen yleisen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen.


Valmentaja-avustukset (ohjaaja-avustukset)

Valmentaja-avustusta myönnetään lapsille ja alle 18-vuotiaille nuorille tarkoitettuja ohjattuja harjoituksia tai liikuntaryhmiä varten Paraisille rekisteröidyille seuroille. Lajin tulee sisältyä seuran toimintaan (toimintasuunnitelma) ja sitä tulee markkinoida seuran verkkosivuilla tai sosiaalisessa mediassa ja sen tulee olla avoin kaikille kiinnostuneille. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että osallistujina on joukkuelajeissa vähintään kuusi (6) ja yksilölajeissa vähintään kolme (3) alle 18- vuotiasta nuorta.

Valmentaja-avustusta voidaan myöntää enintään kahdelle (2) valmentajalle tai ohjaajalle harjoitusta kohden. Harjoituksen keston on oltava vähintään 45 minuuttia. Ottelua, kilpailua ja harjoitusottelua ja -kilpailua ei lasketa.

Valmentaja-avustus maksetaan seuraavasti: 1 piste 3–9 osallistujasta ja kustakin alkavasta uudesta kymmenluvusta 1 piste lisää, enintään 160 pistettä/harjoitusryhmä/vuosi. Selvitys edellisestä kalenterivuodesta jätetään viimeistään viikolla 1. Jos tiedoissa on epäselvyyksiä/poikkeamia, voidaan tehdä pistokokeita ja pyytää tarkempaa selvitystä ennen avustuksen maksamista.


Vuokra-avustukset

1. Vuokra-avustusta myönnetään vain alle 20-vuotiaiden junioritoimintaan.

2. Vuokra-avustusta myönnetään vain Paraisten kaupungissa sijaitseville toimitiloille. Vuokra- avustushakemukseen tulee aina liittää kuitit.


Lasten ja nuorten toiminnan avustukset

Paraisten kaupunki myöntää avustuksia kehittääkseen ja laajentaakseen lapsille ja nuorille suunnatun toiminnan tarjontaa paikkakunnalla.

Toiminta tulee järjestää pääosin Paraisilla ja sen tulee olla suunnattu lapsille ja alle 29-vuotiaille nuorille. Toiminnan tulee kannustaa nuoria omaan aktiivisuuteen. Toiminnan tulee olla luovaa ja kestävää, tukea nuorten osallisuutta ja edistää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.

Myös nuorisoryhmien matkoja eri tapahtumiin ja festivaaleille ulkomaille voidaan tukea.

Avustukset jakautuvat seuraaviin avustusmuotoihin:

  • toiminta-avustukset jatkuvaan toimintaan
  • tapahtuma- ja projektiavustukset
  • kohdennetut projektiavustukset

Paraisten kaupunki voi päättää avustuksen myöntämisestä kahdeksi vuodeksi jatkuvaan toimintaan tai tehdä yhteistyösopimuksia, joissa päätetään kahden vuoden tuesta. Monivuotiset tuet ovat kuitenkin aina siltä osin ehdollisia, että niitä voidaan muuttaa, ellei kaupunginvaltuusto myönnä määrärahoja avustuksia varten.

Lasten ja nuorten toiminnan avustuksia voivat hakea valtakunnalliseen nuorisojärjestöön kuuluvat yhdistykset ja organisaatiot, muut lapsi- ja nuorisotoimintaa harjoittavat yhdistykset, aikuisjärjestöt, joilla on talousarviossa, tilinpäätöksessä ja toimintasuunnitelmassa ja -kertomuksessa erotettavissa oleva nuoriso-osasto, työryhmät ja poikkeustapauksissa yksityishenkilöt.

Myöhästyneet ja puutteelliset hakemukset voidaan hylätä.

Toimintaan voi saada avustusta vain yhdeltä kaupungin talousarvion momentilta. Avustuksia ei myönnetä koulujen ja oppilaitosten tai muiden kaupungin yksiköiden järjestämään toimintaan. Avustuksia ei voi käyttää kouluaikana järjestettävään toimintaan.

Hakijat antavat kaupungille oikeuden tarkastaa hallintonsa ja tilinsä. Paraisten kaupunki voi periä maksamansa avustuksen takaisin, jos toimintaa, tapahtumaa tai projektia ei ole toteutettu.


Toiminta-avustukset jatkuvaan toimintaan

  • Myönnetään jatkuvaan ja toistuvaan lasten ja nuorten toimintaan, ei yksittäisiin tapahtumiin.
  • Voidaan myöntää toiminnan aloittamisesta aiheutuviin kustannuksiin.
  • Haetaan maaliskuun loppuun mennessä.
  • Hakemus tehdään toiminta-avustuslomakkeelle ja hakemukseen tulee liittää toimintasuunnitelma, talousarvio, toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastus- tai toiminnantarkastuskertomus.
  • Myönnettyä avustusta ei makseta ennen kuin hakemus on täydellinen ja siinä on kaikki liitteet.
  • Selvitys toiminta-avustuksen käytöstä muodostuu yhdistyksen hyväksytystä toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta tai toiminnantarkastuskertomuksesta.


Tapahtuma- ja projektiavustukset

  • Myönnetään lapsille ja alle 29-vuotiaille nuorille suunnattujen tapahtumien, leirien ja projektien järjestämiseen.
  • Haetaan joulukuun loppuun mennessä tulevalle vuodelle
  • Haetaan tapahtuma- ja projektiavustusten lomakkeella.
  • Tapahtuma- ja projektiavustusten käytöstä tehtävää selvitystä varten on erillinen lomake.


Kohdennetut projektiavustukset

  • Elinvoimapäällikkö voi päättää ns. kohdennettujen projektiavustusten myöntämisestä tietyksi ajankohdaksi, tietylle kohderyhmälle, tiettyyn tapahtumaan tai muuhun vastaavaan.
  • Haetaan tapahtuma- ja projektiavustusten lomakkeella.
  • Tapahtuma- ja projektiavustusten käytöstä tehtävää selvitystä varten on erillinen lomake.

 

Avustykset yhteistiedot

Yhteistiedot

Kulttuuripäälikkö (Kulttuuri)
Ann-Sofie "Fia" Isaksson
050 596 2601

Vapaa-aikasihteeri (Liikunta)
Mikael Enberg
040 488 6070

Vapaa-aikasihteeri (Nuoriso)
Tove Dahlén
040 562 1825