Sisältöjulkaisija

null Taloudellinen tuki

Taloudellinen tuki

 

Taloudellinen tuki

Aikuissosiaalityö auttaa selvittämään taloudellista tilannetta 

Haastavassa taloudellisessa tilanteessa voit olla yhteydessä sosiaalityöntekijöihin tai sosiaaliohjaajiin. Sosiaalityössä autetaan taloudellisen tilanteen kartoittamisessa sekä tulojen ja menojen läpikäymisessä. Lisäksi autetaan ja ohjataan asiakasta hakemaan etuudet, joihin hänellä voi olla oikeus. Taloudellisen tilanteen ratkomisessa mahdollisia välineitä ovat myös välitystili ja Talous- ja velkaneuvontaan hakeutuminen sekä harkinnanvarainen taloudellinen tuki.

Kela myöntää perustoimeentulotukea

Perustoimeentulotukea voi saada henkilö tai perhe, jonka tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Perustoimeentulotuen myöntää Kela. Näin haet perustoimeentulotukea.

Kunta myöntää täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen hakeminen edellyttää, että perustoimeentulotuki on ratkaistu Kelassa. Täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea voidaan myöntää harkinnan mukaan sellaisiin erityisistä tarpeista tai olosuhteista aiheutuviin menoihin, joihin ei voi saada perustoimeentulotukea.
Täydentävä toimeentulotuki myönnetään ohjeistuksen mukaisesti ja edellyttää voimassa olevaa perustoimeentulotukipäätöstä.
Ehkäisevä toimeentulotuki on sosiaalityön työmenetelmä, jota käytetään osana suunnitelmallista työskentelyä.

Talous- ja velkaneuvonta

Talous- ja velkaneuvonnasta voi saada apua taloudellisen tilanteen selvittämisessä, sovintoneuvotteluissa velkojien kanssa sekä velkajärjestelyn hakemisessa tuomioistuimesta.

Muita hyödyllisiä nettisivustoja:
Ulosottovirasto
Takuusäätiö

Välitystili

Ensisijaisesti asiakkaan varoista huolehtii asiakas itse. Välitystili on sosiaalityön palvelu, jossa asiakkaan rahaliikenteestä huolehtiminen annetaan sosiaalitoimen työntekijän huolehdittavaksi. Näin voidaan turvata esimerkiksi asumisen jatkuminen. Sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja tekee välitystilistä päätöksen asiakkaan suostumuksella ja yhdessä asiakkaan kanssa tehdään välitystilisuunnitelma.

Palveluiden haku

Palvelut

Hakusanalla ei löytynyt hakutuloksia!