Sisältöjulkaisija

null Kirjalansalmen siltaa on jatkotarkastettu tällä viikolla
02.06.2023

Kirjalansalmen siltaa on tarkastettu tällä viikolla tarkemmin viime viikon tarkastuksen havaintojen pohjalta.

Tarkastuksessa ei havaittu sillassa uusia rakenteellisia vaurioita. Samalla havaittiin, että nopeusrajoituksen alentaminen 30 km:iin/h on vähentänyt sillan liikkeitä. Tällä hetkellä sillalla on sallittu ajoneuvoasetuksen mukaiset massat. Uusia erikoiskuljetuslupia sillalle ei toistaiseksi myönnetä, sillä sillan mittaustulosten analysointi on kesken. Sillalle tullaan myös asentamaan lisää mittauspisteitä, joiden avulla pyritään selvittämään tarkemmin sillalle aiheutuvaa rasitusta ja sillan liikkeitä.

Kirjalansalmen silta 

Ajoneuvojen massoilla on suuri vaikutus sillan rasitukseen ja liikkeisiin. Ajoneuvoasetuksen mukaan suurin yhdistelmäajoneuvon massa on 76 t. Huolestuttavaa on, että viimeisissä mittaustuloksissa on edelleen havaittu päivittäin useita yli 80 t raskaita kuljetuksia, sekä useampia yli 100 t kuljetuksia. Ajoneuvojen valvontaa tullaan tehostamaan, mutta raskaan liikenteen on äärimmäisen tärkeää noudattaa omatoimisesti ajoneuvoasetuksen mukaisia painoja. Näin voidaan parhaiten estää sillan kunnon heikkeneminen.

Myös 30 km/h nopeusrajoituksen noudattaminen on tärkeää, sillä sillan liikkeisiin vaikuttaa oleellisesti massojen ja ajonopeuden yhteisvaikutus. Sillan monitorointimittauspisteiden määrää tullaan lisäämään, ja mittaustietojen seurantaa ja tarkempaa analysointia jatketaan.

Erikoiskuljetuksille myönnetään Pirkanmaan ELY-keskuksesta erillinen lupa sillan ylitystä varten. Uusia erikoiskuljetuslupia sillalle ei toistaiseksi myönnetä, sillä sillan mittaustulosten analysointi on kesken. Erikoiskuljetusten massat on jatkossa rajattu niin, että noudattaessaan saamiaan ylitysehtoja, sillan rasitukset eivät kasva normaaliliikenteen aiheuttamaa kuormitusta suuremmaksi. Sillan rasitusta seurataan monitoroinnin avulla. Kaikkein raskaimpien erikoiskuljetusten kulkua voidaan joutua rajoittamaan. Erikoiskuljetusluvassa määritellään kuljetuksen sallittu massa sekä ehdot, joilla sillan ylittäminen on mahdollista.

ELY-keskus tulee järjestämään virtuaalisen infotilaisuuden alueen toimijoille sillan tilanteesta lähiaikoina.

https://www.sttinfo.fi/tiedote/kirjalansalmen-siltaa-on-jatkotarkastettu-talla-viikolla?publisherId=69817888&releaseId=69984358

Kirjalansalmen silta