Sisältöjulkaisija

null SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMINTA-AVUSTUKSET PARAISILLA
14.02.2022

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMINTA-AVUSTUKSET PARAISILLA

Paraisten sosiaali- ja terveyslautakunta voi myöntää avustuksia sosiaali- ja terveydenhuollon piiriin kuuluvaa toimintaa varten.

TOIMINTA-AVUSTUSTA voi hakea viimeistään 24.2.2022 klo 12:00

  • rekisteröidyt yhdistykset, jotka toimivat sosiaali ja terveydenhuollon alalla Paraisilla ja jotka eivät saa vuosittain avustusta kaupungin talousarvion muista määrärahoista
  • rekisteröimättömät yhteisöt (riippumattomat ryhmät), jotka toimivat sosiaali ja terveydenhuollon alalla Paraisilla ja jotka eivät saa vuosittain avustusta kaupungin talousarvion muista määrärahoista.

Avustus myönnetään toimintaa varten, joka kuuluu hakijan kyseisen vuoden toimintasuunnitelmaan tai toistuu säännöllisesti.

Toiminta-avustus voidaan myöntää myös toiminnan käynnistämisen yhteydessä syntyviä kustannuksia varten.

Toiminta-avustushakemuksiin tulee liittää toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä vuodelta sekä sen vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio, jolle avustusta haetaan. Hakemus postitetaan osoitteeseen Paraisten kaupunki, sosiaalikeskus, Rantatie 28, 21600 Parainen tai elektronisesti sotehallinto@parainen.fi.

Hakemuskaavakkeita ja lisätietoja on saatavissa kaupungin infopisteestä Paraisilla, aluekonttoreista sekä kaupungin verkkosivuilta www.parainen.fi. Lisätietoja antavat vanhustyönjohtaja Ulrika Lundberg ja sosiaalipalvelupäällikkö  Heidi Ulriksson, puh. (02) 458 5700.

Hakemuslomake