Saariston Rengastie avautuu – matkailukausi ennätyksellisen pitkä

Sisältöjulkaisija
Suosittu Saariston Rengastie avautuu tänään perjantaina ja on avoinna aina 14. syyskuuta asti. Tänä vuonna kausi on pidempi kuin koskaan aiemmin, mikä vastaa kasvavaan kiinnostukseen saariston matkailua kohtaan myös syksyllä.
Saariston Rengastie on yksi Suomen tunnetuimmista matkailureiteistä. Se houkuttelee vuosittain kymmeniä tuhansia matkailijoita kokemaan saariston luonnon, kulttuurin ja merelliset elämykset.
Vaikka saaristo itsessään on saavutettavissa ympäri vuoden, Rengastien kiertäminen riippuu yhteysalusliikenteestä Houtskarin ja Iniön sekä Nauvon ja Rymättylän välillä. Tänä vuonna yhteysalukset liikennöivät 9.5.–14.9., eli viikon pidempään kuin edellisvuonna. Myös edellisenä kesänä kautta pidennettiin viikolla.
Pidempi matkailukausi mahdollistaa entistä monipuolisemmat elämykset saaristossa ja luo paremmat edellytykset matkailupalveluiden kehittämiselle. Erityisesti kansainvälisille matkailijoille tämä tarjoaa lisää vaihtoehtoja, sillä heidän lomakautensa ajoittuu usein elokuun lopulle ja syyskuulle – ajankohtaan, jolloin kotimainen matkailu perinteisesti hiljenee.
Aloita saarihyppely Paraisilta
Paraisten kaupungin kesä tarjoaa runsaasti elämyksiä. Saaristo kutsuu viipymään useamman päivän ajan – saarihyppely on erinomainen tapa tutustua alueeseen ja kokea sen ainutlaatuinen tunnelma omaan tahtiin. Alueella järjestetään tapahtumia konserteista kyläjuhliin, ja niihin voi tutustua kaupungin tapahtumakalenterin kautta.
Paraisten viehättävä keskusta ja kaupungin läpi kulkeva kanava tarjoavat runsaasti nähtävää ja koettavaa. Alueelta löytyy monipuolinen valikoima kahviloita, ravintoloita ja pieniä putiikkeja – kaikki kätevästi Saariston Rengastien varrella.
Kulttuurinnälkäisille on tarjolla taidetta, ja aktiivisille matkailijoille monipuolisia ulkoilumahdollisuuksia. Keskellä kaupunkia sijaitseva Keskuspuisto tarjoaa viihtyisän levähdyspaikan kaikenikäisille. Puistoa on kehitetty viime vuosina, ja se tarjoaa tekemistä kiipeilytelineistä minigolfiin.
Lue Visit Turku Archipelagon mediatiedote Saariston rengastiestä täältä.
_____