Sisältöjulkaisija

null Kaupunginhallituksen kokous 9.5.
09.05.2022

Maanantaina 9.5. on jälleen kaupunginhallituksen vuoro kokoontua ja käsitellä mm. seuraavia aiheita:


- Paraisten kaupungin ylilääkärin virka on ollut avoinna ja viimeinen hakupäivä oli 31. maaliskuuta. Haastatteluryhmän kokonaisarvion perusteella kaupunginhallitukselle ehdotetaan palkattavan lääketieteen tohtori Terhi Tuokkila Paraisten kaupungin terveydenhuoltoyksikön ylilääkärin virkaan.


- Saariston suuri vetovoima matkailualalla liittyy vahvasti alueen ainutlaatuiseen luontoon ja autenttiseen saaristokulttuuriin. Paraisten alueen houkuttelevuuden lisäämiseksi ja matkailualan lähtökohtien parantamiseksi kaupungin matkailuyksikkö tekee yhteistyötä Sustainable Travel Finlandin kanssa, joka on ns. matkailun kestävän kehityksen polku, jota koordinoi Visit Finland. Matkailuyksikkö hankkii myös Ekokompassi-ympäristösertifikaatin. Näin Paraisten kaupunki voi tehokkaasti tehdä yhteistyötä Visit Finlandin kanssa kansainvälisen matkailun saralla ja kaupunki voi myös profiloitua ensiluokkaiseksi, kestävän kehityksen matkailukohteeksi. Jotta kaupunki hyväksytään Sustainable Travel Finland -kohteeksi ja saadakseen Ekokompassi-ympäristösertifikaatin, organisaation tulee sitoutua tekemään matkailutyötä kestävän kehityksen mukaisesti. Kaupunginhallitukselle ehdotetaan tehtäväksi lausunto, jossa kerrotaan, millä tavoin kaupunki sitoutuu noudattamaan kestävän matkailun periaatteita.

 

- Kiinteistöverotus on paljon keskustelua herättävä aihe, mutta myös tärkeä tulonlähde kunnille. Tulevan kiinteistöverouudistuksen avulla kiinteistöverotuksen arvostamisperusteet uusitaan vastaamaan nykyistä kustannus- ja hintatasoa. Lisäksi huomioidaan alueelliset hintaerot, mikä parantaa tasapuolisuutta ja neutraalisuutta.

Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoa kiinteistöverotuksen uudistamisesta. Tavoitteena on, että hallituksen esitys viedään valtiopäiville vuoden 2022 kevätistuntokaudella. Paraisten kaupunki antaa lausunnon, jossa vaaditaan hallitusta kehittämään mekanismi, joka estää kohtuuttoman korkeat verotusarvot.

*

Elinkeino-, liiikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskukset) nimeävät jätelain (646/2011) 88 §:n perusteella yksin tai yhdessä muiden ELY-keskusten kanssa jätealan yhteistyöryhmän, jonka tehtävänä on toteuttaa valtakunnallinen jätesuunnitelma ja seurata sen toteutumista.

Kaupunginhallitukselle ehdotetaan nimittäväksi edustaja (viranhaltija tai toimihenkilö) alueellisen jätehuollon yhteistyöryhmän jäseneksi ja ELY-keskukselle henkilökohtainen sijainen.