Sisältöjulkaisija

null Lietekaivokyselyt Nauvon, Houtskarin ja Korppoon pääsaarille alkukesästä
02.06.2020

Paraisten saariston jätevedenpuhdistamoiden rajallinen jätevesilietteen vastaanottokapasiteetti sekä Korppoon jätevedenpuhdistamon lietevastaanoton sulkeminen aiheuttavat haasteita saariston lietekuljetuksille. Kaupunki on päätynyt pyytämään LSJH:ta kilpailuttamaan Nauvon, Korppoon ja Houtskarin pääsaarten asukkaiden lietteenkuljetukset vuoden 2020 aikana. Tavoitteena on, että tyhjennykset ja kuljetukset alkavat keväällä 2021 ja että keskitetyllä kilpailutuksella saavutetaan kustannussäästöjä asukkaille. Jotta kilpailutus saadaan tehtyä onnistuneesti, LSJH tarvitsee tietoja kiinteistöjen jätevesijärjestelmistä.

Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päätti syksyllä 2018 siirtää asumisessa syntyvien jätevesilietteiden kuljetuksen kuntien omistaman jätehuoltoyhtiön Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) järjestämäksi vaiheittain vuosien 2021–2026 aikana. Kyselyllä kartoitetaan kiinteistöillä käytössä olevien lietekaivojen tyypit ja tilavuudet sekä lietetyhjennystarpeet kuljetusten kilpailutuksen onnistumiseksi ja lietepalveluiden varmistamiseksi asukkaille. 
 
Kyselyyn vastaaminen tärkeää 

Nauvon, Korppoon ja Houtskarin pääsaarien viemäriverkoston ulkopuolella asuvat asukkaat saavat kyselykirjeen kesäkuun alussa. On tärkeää, että kaikki kyselyn saavat kiinteistöt vastaavat kyselyyn. Mitä tarkemmin pystymme määrittämään tyhjennettävien lietekaivojen ja lietteen määrän, sitä paremmin kilpailutus onnistuu ja voidaan varmistaa, että asukkaat saavat kustannustehokkaan ja laadukkaan palvelun jatkossakin.  

LSJH:n kiinteistöille lähettämään kyselyyn voi vastata joko kiinteistöille postitettavalla paperisella lomakkeella tai LSJH:n sähköisessä asioinnissa.

Apua kyselyn täyttämiseen saa kirjeen mukana tulevasta oppaasta tai LSJH:n asiakaspalvelusta, puh. 0200 47 470 (ma–pe klo 9–15) tai asiakaspalvelu@lsjh.fi. 

Lietetilaisuus 11.6.

Paraisten kaupunki ja LSJH järjestävät tiedotustilaisuuden saariston lietekuljetuksista 11.6.2020 klo 17.30–19.30. Vallitsevan koronavirustilanteen vuoksi tilaisuus järjestetään sähköisesti Microsoft Teams -sovelluksen avulla. Osallistumisohjeet löydät osoitteesta www.lsjh.fi/saariston-lietetilaisuus. 

Lisätietoja: 
Usein kysyttyjä kysymyksiä lietteiden keräyksestä
Lietteiden keräys LSJH:n omistajakunnissa
Lietteiden keräys Paraisten saaristossa