Sisältöjulkaisija

null Kulttuuri- ja Kotiseutupalkinnot 2019
04.12.2019

Kulttuuripalkinnot 2019

Paraisten kaupungin kulttuurilautakunta on valinnut vuoden kulttuuripalkinnon saajaksi kuvataideopettaja Stella Tiisalan ja Paraisten kaupungin kotiseutupalkinnon saajaksi merenkulkuneuvos Kaj Engblomin.

Stella Tiisala on Paraisten taidekoulu Picturan kuvataideopettaja ja toiminnanjohtaja. Tiisala työskentelee antaumuksella taidekoulun hyväksi. Hänen johdollaan koulun oppilasmäärä on kasvanut tasaisesti ja opetuksen sisältöä on jatkuvasti kehitetty ja laajennettu. Monet lapset ja nuoret ovat löytäneet oman ilmaisutapansa hänen ohjauksessaan.

Stella Tiisala on aina kiinnostunut eri yhteistyömuodoista, on se sitten yhteistyötä taiteen perusopetusta tarjoavien koulujen välillä tai yhteistyötä taiteilijoiden, instituutioiden tai yhdistysten kanssa. Stella Tiisalan taidetta on nähty aikaisemmin tänä vuonna Lux Arcipelagon yhteydessä järjestetyssä Metamorphosis-näyttelyssä. Lisäksi hän johti yhteisötaideprojektia, jossa koristeltiin Paraisten taksiasema, muutamia ajankohtaisia projekteja mainitaksemme. Stella Tiisala on suuri voimavara Paraisten luovalle kulttuurielämälle.

 

Merenkulkuneuvos Kaj Engblom on todellinen kotiseutuihminen. Nauvossa syntynyt ja kasvanut Engblom on koko elämänsä ajan nostanut esiin kotiseutuaan, etenkin sen historiaa merenkulkupaikkakuntana: Nauvo on ollut 1800-luvulta pitkälle nykyaikaan yksi Suomen suurimmista merenkulkupaikkakunnista.

Kaj Engblom osti Postin taloksi kutsutun rakennuksen Nauvon kunnalta ja teetti siinä remontin, jonka jälkeen talo on tunnettu merenkulkutalona. Vuonna 2010 avattu merenkulkutalo esittelee Nauvon uljasta merenkulkuhistoriaa. Kaj Engblom vastasi kaikista käyttökustannuksista ensimmäisen 10 vuoden ajan, ja kaupungin kulttuuriyksikkö tuotti näyttelyn sisällön. Ensi vuodesta lähtien talon toiminnasta vastaa Paraisten kaupunki.

Nauvon merenkulkutalo on olemassa Kaj Engblomin panostuksen ansiosta. Talon avulla voidaan esitellä tärkeää aikaa Nauvon historiassa ja merenkulun merkitystä.

 

Stella Tiisala ja Kaj Engblom ottavat palkintonsa vastaan itsenäisyyspäivän etkoilla 5.12. klo 18.30 Puntin kulttuurisalissa. Tilaisuus on avoin yleisölle.

Itsenäisyyspäivän etkoilla esiintyy Bubbeli & Runeberg Orchestra, Duo Mene, Gerard Gassou, Dimma ja balettitanssijat Brianna Sandell, Ellen Kronberg ja Eeva Hyvärilä. Sisäänpääsy 12 €, alle 13-vuotiaat 6 €, taukotarjoilut sisältyvät lipun hintaan.