Sisältöjulkaisija

null LSJH ja Paraisten kaupunki investoivat 3 miljoonaa euroa jäte- ja jätevesihuoltoon Korppoossa
07.02.2023

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on käynnistänyt Paraisten Korppoon jätevedenpuhdistamon alueella olevalla lajitteluasemallaan saostus- ja umpisäiliölietteen vastaanottoaseman sekä uuden jätteiden siirtokuormausaseman rakentamisen. Samanaikaisesti Paraisten kaupunki lisää jätevedenpuhdistuslaitoksen kapasiteettia ja parantaa sen puhdistusprosessia. Rakennustöiden on tarkoitus valmistua vuoden 2024 alussa.

Paraisten kaupunki ja Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) investoivat yhteensä noin kolme miljoonaa euroa saariston jätevesi- ja jätehuollon kehittämiseen. LSJH rakennuttaa Paraisten kaupungin Korppoon jätevedenpuhdistamon yhteyteen saostus- ja umpisäiliölietteen vastaanottoaseman. Tämän lisäksi alueelle toteutetaan uudet polttokelpoisen jätteen sekä lasi- ja metallipakkausjätteen siirtokuormaustoiminnot.

Saostus- ja umpisäiliölietteen vastaanottoprosessi sijoitetaan 300 neliön uudisrakennukseen, joka rakennetaan tontin keskiosaan nykyisen kompostointikentän alueelle. Prosessissa saostus- ja umpisäiliölietteet välpätään ja kuivataan. Erotettu rejektivesi johdetaan puhdistettavaksi viereiselle jätevedenpuhdistamolle, ja kuivattu liete toimitetaan hyödynnettäväksi luvanvaraisen käsittelylaitokseen.
 

Investoinnit vähentävät kuormitusta Saaristomereen

Paraisten kaupungin investointi laajentaa Korppoon jätevedenpuhdistamoa ja tehostaa sen puhdistuskapasiteettia merkittävästi. Jätevedenpuhdistamo ja lietteiden vastaanottoasema ovat prosessiteknisesti yhteydessä toisiinsa sekä sijaitsevat vieri vieressä samalla tontilla.

Uuden vastaanottoinfran valmistuttua Korppoon saostus- ja umpisäiliölietteiden vastaanottoasemalle tuodaan Paraisten saaristosta kerättyjä asumisessa syntyviä saostus- ja umpisäiliölietteitä. Vastaanottoasemalla varaudutaan myös esikäsittelemään saariston jätevedenpuhdistamoiden puhdistamolietteitä.

– Saostus- ja umpisäiliölietteiden esikäsittely yhdessä tehostetun jätevesien puhdistuksen kanssa vähentävät kuormitusta Saaristomereen. Uudistuvat yhdyskuntajätteiden siirtokuormaustoiminnot taas turvaavat kustannustehokkaan jätehuollon haastavissa saaristo-olosuhteissa, kertoo LSJH:n tuotantojohtaja Jyri Metsänranta.

– Jätevedenpuhdistamoon kohdistuva investointi varmistaa sen, että saavutamme Korppoon puhdistamon uuden ympäristöluvan asettamat vaatimukset tukien samalla myös Paraisten kaupungin strategiaa ja sen kestävän kehityksen tavoitteita, toteaa Paraisten kaupungin tekninen päällikkö Jonas Nylund.
 

Lajitteluaseman toiminta jatkuu nykyisellään

LSJH:n Korppoon lajitteluaseman toiminta jatkuu nykyisellään. Asemalla liikennöintiin on kuitenkin luvassa parannusta. Aluerakentamisen yhteydessä tuloliittymää Strömmantielle levennetään, jotta yhdistelmäajoneuvojen liikennöinti jätteenkäsittelyalueelle ja takaisin Strömmantielle onnistuu.

– Samalla varsinaista tulotietä levennetään 6 metriin niin, että yhdistelmäajoneuvojen ja lajitteluasemalla käyvien pienkuormantuojien kohtaaminen tiellä onnistuu. Nykyinen sähköinen liukuportti uusitaan ja sijoitetaan lähemmäs jätteenkäsittelyaluetta, Metsänranta sanoo.

Alueen rakennustyöt ovat käynnistyneet tammikuun alussa. Maanrakennusurakoitsija on raivannut alueen puustoa ja nyt käynnissä ovat louhinta sekä vesihuollon kaivuu- ja rakennustyöt.

– Seuraavaksi työlistalla ovat louhitun kallion murskaukseen ja tulotien leventämisen liittyvät työt. Uuden tieyhteyden on tarkoitus valmistua helmikuun lopussa. Myös rakennusurakoitsija on aloittanut omalla urakka-alueellaan työmaatoimintojen perustamisen, Metsänranta kertoo.