Sisältöjulkaisija

null Paraisten keskuspuisto on voittanut Green Flag Award-palkinnon 2022-2023!
26.08.2022

Suomessa on palkittu laadukkaasti ylläpidettyjä Green Flag Award -viheralueita jo useamman vuoden ajan. Oulussa julkistettiin kaksitoista Green Flag Award -tunnuksen voittanutta viheraluetta – osa tuttuja puistoja ja muutama uusi viheralue.

Kansainvälinen Green Flag Award -tunnus myönnettiin 12 viheralueelle ympäri Suomea torstaina 25.8.2022 Oulussa järjestetyillä Kaupunginpuutarhurien Seurojen kesäluentopäivillä. Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi englantilainen Keep Britan Tidy -organisaatio, Suomessa Viherympäristöliitto ry.

Paraisten keskuspuisto oli mukana ensimmäistä kertaa tunnuksen hakuprosessissa. Tuomareita miellytti etenkin puiston käyttäjäystävällisyys, turvallisuus sekä virkistysmahdollisuuksien monipuolisuus. Lisäksi kierrätys ja ekologisuus näkyi puistossa mm. viherjätteen kierrättämisenä ja kivien uusiokäyttönä. Kaupunkilaisten osallistamiseen on panostettu esimerkiksi hanhenpelätin-projektin avulla.


Hakijoista kaksi ensikertalaisia – haun uusineet viheralueet säilyttivät tunnustuksen

Ensimmäistä kertaa GFA-toimintaan ilmoittautuneita puistoja oli Paraisten keskuspuiston lisäksi Espoon Kellonummen hautausmaa. Tunnuksensa uusivat Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto, Lepaan kampuspuisto, Tampereen Hatanpään kartanonpuisto ja arboretum, Mikkelin Naisvuori, Espoon Marketanpuisto ja Axxell Överbyn kampus sekä Kotkan puistoista Sapokan Vesipuisto, Katariinan Meripuisto, Jokipuisto, Sibeliuksenpuisto ja Fuksinpuisto. Viheralueet saivat tunnustusta tuomareilta erityisesti monimuotoista puutarhakulttuuria edistävästä kasvillisuudesta, monipuolisista virkistysmahdollisuuksista viheralueilla sekä hyvistä käytänteistä puistojen hallinnoinnissa.


Green Flag Award -voittajia on syytä onnitella

Green Flag Award on palkinnut puistoja Suomessa vuodesta 2016 lähtien, jolloin Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksen puistolle myönnettiin ensimmäinen GFA-tunnus. Laadukkaat GFA-kohteet huomioivat kokonaisvaltaisesti alueen käyttäjät, ympäristön sekä toimintastrategian. Vuonna 2022 puistot saivat erityistä tunnustusta aktiivisesta kehittämisestä laadukkaamman ja strategisemman kunnossapidon tason edistämiseksi. Suomen Green Flag Award -tunnuksen voittaneet viheralueet liittyvät yli 2 000 viheralueen kansainväliseen verkostoon 15 eri maassa, kuten Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Meksikossa, Turkissa, Belgiassa, Espanjassa ja Amerikassa.

Green Flag Award -palkintojärjestelmä on ainoa laatuaan koko maailmassa, jossa koulutettu tuomaristo arvioi viheralueen toimintaa sekä kirjallisesti hallinnointisuunnitelman avulla sekä kohdekäynneillä. Jokainen hakija vastaanottaa vuosittain kirjallisen ammattilaispalautteen, jossa arvioidaan viheralueen toimintoja 27 kohtaa sisältävän kriteeristön avulla. Kriteeristö vakiinnuttaa yleiset standardit laadukkaille viheralueille, jonka avulla voidaan esimerkiksi perustella ja kehittää alueiden vaatimaa rahoitusta sekä houkutella lisää käyttäjiä viheralueille.

GFA-lippu nostetaan salkoon Keskuspuistossa 7. syyskuuta klo. 18. Sekä kaupungin asukkaat että median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita ottamaan osaa tilaisuuteen.

Green Flag Award -hanke Suomessa: https://www.vyl.fi/tietopankki/green-flag-award-suomi/
Green Flag Award -verkkosivu: https://www.greenflagaward.org/