Mene sisältöön


Poikkeamispäätös ja suunnittelutarveratkaisu

Poikkeamispäätös tarvitaan, kun rakennetaan ranta-alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista kaavaa, tai kun rakennetaan vastoin voimassa olevan kaavan määräyksiä.
Ratkaisu rakennusluvan erityisistä edellytyksistä tarvitaan, kun rakennetaan suunnittelutarvealueelle (MRL § 16, 72 ja 137).

Kuka valmistelee asian ja kuka siitä päättää? 

Kaavoitusyksikön viranhaltijat valmistelevat lasunnot poikkeamispäätöksistä (MRL 137 §) varten. Päätökset asiassa tekee kaavoituspäällikkö viranhaltijapäätöksenä.

Miten poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua haetaan?

Poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua haetaan kirjallisesti Paraisten kaavoitusyksiköltä, osoite Rantatie 28, 21600 Parainen. Hakemukseen tulee liittää mm. kartta ja asemapiirros oheisten ohjeiden mukaisesti. 

Hakemukseen on lisäksi liitettävä selvitys naapureiden ja muiden mahdollisten osallisten kuulemisesta. Naapureilla tarkoitetaan rakennuspaikan rajanaapureita sekä rakennuspaikan vastapäätä, kadun tai tien tai kapean salmen toisella puolella olevia naapureita (MRA § 86).

Naapureiden kuulemisessa voi käyttää alla olevaa lomaketta. Lomake koskee vain poikkeamishakemusta tai suunnittelutarveratkaisuhakemusta, ei rakennuslupaa. Mikäli haluatte kuulla naapureita myös rakennuslupaa varten, käyttäkää rakennustarkastuksen sivuilla olevaa lomaketta.


Rakennuspaikka tulee merkitä punaisella KAIKKIIN hakemuksen liitteenä oleviin karttoihin, ja rakennuspaikan omistajan on allekirjoitettava hakemus. Jos omistajia on useampia, hakemukseen tarvitaan kaikkien allekirjoitukset tai nimenkirjoitusoikeutta osoittava valtakirja.

Poikkeamispäätöksestä tai suunnittelutarveratkaisusta perittävä maksu

Poikkeamispäätöksestä tai suunnittelutarveratkaisusta peritään voimassa olevan palveluhinnaston mukainen maksu. 

Poikkeamispäätöksen tai suunnittelutarveratkaisun jälkeen

Kun poikkeamispäätös tai erityisten edellytysten arviointi rakennuslupaa varten on tehty, hakijan on haettava rakennuslupaa tavanomaisessa järjestyksessä. Poikkeamispäätös tai suunnittelutarveratkaisu ei itsessään anna oikeutta rakennustöiden aloittamiseen.

Poikkeamispäätös tai suunnitteluttarveratkaisu on liitettävä rakennuslupahakemukseen sen jälkeen, kun se on varustettu lainvoimaisuusleimalla. Tämä lainvoimaisuustodistus haetaan Paraisten kaupungin ympäristölautakunnan sihteeriltä.

- Muistakaa ottaa mukaan teille postitettu päätös, kun haette lainvoimaisuustodistusta!

Sivun alkuun