Mene sisältöön


Ohjeita sähköisen hakemuksen täyttämiseen

1.    Lapsen henkilötiedot:

Lapsen täydellinen nimi ja henkilötunnus.

Lapsen osoite varhaiskasvatuksen toivottuna alkamispäivänä. Mikäli osoite ei vielä ole tiedossa, kirjoita lapsen nykyinen osoite ja merkitse mahdollinen tuleva osoite sivulle 4 kohtaan 8; Lisäselvitykset.

2.    Huoltajien henkilötiedot:

Ohjelma tuo ensimmäiseksi huoltajaksi verkkopankkitunnuksen haltijan.

  • Huoltajan tiedot: Ensimmäinen huoltaja on yleensä äiti; kuitenkin mielellään sama henkilö ensimmäiseksi huoltajaksi perheen kaikkien lasten hakemuksiin.
  • Puhelinnumero päivisin: Numero, josta huoltajan tavoittaa päivisin (pakollinen tieto).
  • Laittamalla rastin ruutuun "Annan luvan päätösten sähköiseen välittämiseen..." huoltaja hyväksyy että sijoitus-ja maksupäätökset lähetetään sähköisesti. Lähetystä varten tarvitaan huoltajan sähköpostiosoite, kirjoita se siihen varattuun ruutuun. Tieto päätöksestä tulee sitten huoltajan sähköpostiin, jonka jäkeen päätös on luettavissa verkkoportaalissa, johon tunnistaudutaan pankkitunnuksilla.
  • Työaika: Valitaan huoltajan työaikaa vastaava aika (mikäli työaika on säännöllinen, annetaan kellonaika muodossa hh.mm – hh.mm, esim. 8.00 – 16.00).
  • Työpaikka/oppilaitos. Mikäli tietoja ei ilmoiteta, tulkitaan hakemus kiireettömäksi.
  • Vuorotyö: Tiedot merkitään kohtaan 8, Lisäselvitykset (pakollinen tieto).
  • Hyväksytään korkein maksu: Tämä kohta valitaan, mikäli hyväksytään korkein maksu, tällöin ei tarvitse toimittaa tulotietoja.
  • Mikäli haluatte maksun perustuvan tuloihinne, tulee tuloselvitys-lomake tulotositteineen toimittaa täytettynä ja allekirjoitettuna aloituskuukauden loppuun mennessä osoitteeseen Sivistysosasto, Varhaiskasvatus, Rantatie 28, 21600 PARAINEN. Maksu määrätään korkeimman maksun mukaan, mikäli tulotietoja ei ole jätetty määräaikaan mennessä. Varhaiskasvatusmaksua ei myöskään korjata takautuvasti, vaan mikäli perhe ilmoittaa tulotietonsa myöhässä, määräytyy maksu tulotietojen mukaan sen kuukauden alusta, jolloin tulotiedot saapuvat varhaiskasvatustoimistoon. Maksulaskuria voi käyttää apuna perheen tulojen mukaisen varhaiskasvatusmaksun laskemiseen.

Samassa taloudessa asuvan puolison/avopuolison tiedot:

Puolison/avopuolison tiedot annetaan lomakkeella näkyviin kohtiin.

  • Työaika: Valitaan puolison työaikaa vastaava aika (mikäli työaika on säännöllinen, annetaan kellonaika muodossa hh.mm - hh.mm, esim. 08.00 - 16.00).
  • Työpaikka ja sen osoite
  • Vuorotyö: Tiedot merkitään kohtaan 8, Lisäselvitykset (pakollinen tieto).

3.    Muiden perheenjäsenien henkilötiedot

Perheen muiden alle 18-vuotiaiden lasten tiedot:

  • Tässä päivähoitopaikkaa hakevalle lapselle lisätään hoitomaksuun vaikuttavat perheen muut alle 18-vuotiaat lapset. Sisaruksen mahdollinen kunnallinen päivähoitopaikka ilmoitetaan myös.           Jokaisesta päivähoitopaikkaa hakevasta sisaruksesta täytetään lisäksi oma varhaiskasvatushakemus.
  • Perheen koko vaikuttaa hoitomaksuun.

4.    Maksulaskuri:

  • Maksulaskurin avulla voitte arvioida tulevaa varhaiskasvatusmaksua omien tulojen perusteella. Kohtaan bruttopalkka merkitään bruttotulot lisättynä 5 %:n lomarahalla. Kaikkien perheenjäsenten tietojen on oltava avattuna ennen kuin maksulaskuritoimintoa voidaan käyttää. Huomioikaa että on kyse epävirallisesta arviosta.

5.    Hoitopaikka:

  • Sisäinen hakemus: Jos haluat lapselle siirron toiseen päivähoito-paikkaan, täytä sähköinen päivähoitohakemus ja hakemukseen tiedot lapsen nykyisestä hoitopaikasta. Siirtotoiveen perustelut merkitään kohtaan 8, Lisäselvitykset (sivu 4).

  • Nykyinen hoitopaikka: Mikäli kohta jätetään tyhjäksi, lapsen oletetaan olevan kotihoidossa.

  • Tässä kohdassa tai lisätiedoissa on kerrottava toisessa kunnassa tapahtuneesta kunnallisesta/yksityisestä hoidosta, hoidon alkamispäivämäärä sekä kesto kuluvalla toimikaudella.

6.    Toivottu varhaiskasvatusmuoto, hoitopaikka ja aika

Kyetäksesi vastaamaan hoitoon liittyviin kysymyksiin on hyvä tutustua ensin Paraisten kaupungin tarjoamaan päivähoitoon.

  • Mikäli päivittäinen hoitoaika vaihtelee, hoitoajat merkitään kohtaan 8 (Lisäselvitykset). Hoitoaika tulee ilmoittaa mahdollisimman tarkasti!
  • Hoidon laajuus: valitse joko 20 t/ viikko (enint. 86 t/ kk, maksu 50%) tai Laajempi tarve (kaikki vaihtoehdot yli 20 t/ viikko)
  • Kohta Hoidon tarve (t/ kk) jätetään tyhjäksi, mikäli valitset vaihtoehdon 20 t/ viikko.
  • Jos valitset vaihtoehdon Laajempi tarve tulee sinun valita t/ kk  seuraavista vaihtoehdoista:
    - enintään 25 t/ viikko tai enintään 107 t/ kk, maksu 65 %, merkitse 107 tai
    - alle 35 t/ viikko tai enintään 150 t/ kk, maksu 80 %, merkitse 150
  • Hoidon järjestämistapa: valitse alasvetovalikosta koko- tai osapäiväinen tai osaviikkoinen vaihtoehto. Valitse sitten Hoitomuoto-valikosta sopiva vaihtoehto.
  • Vuorohoidon tarve: Vuorohoidon hoitoajat sekä ilta-, yö-, lauantai- tai sunnuntaihoidon tarve merkitään kohtaan 8 (Lisäselvitykset). Mikäli lapsella on tarvetta varhaiskasvatukseen arkisin ennen klo 6.30:a ja klo 17.00:n jälkeen ja/tai lauantaisin, sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä, valitaan Paraisten kunta-alueella vuorohoitoa antava päiväkoti Villa Kamomilla. Lisätietoja vuorohoidosta voitte katsoa päivähoidon kotisivuilta.

7.    Lapsen terveydentila:

  • Lapsen terveydentila, allergiat ym. tulee merkitä tähän tai kohtaan 8 (Lisäselvitykset).

Onko jotain muuta, mitä meidän tulisi ottaa huomioon löytääksemme lapsellesi niin hyvän päivähoitopaikan kuin mahdollista? Asia voi koskea lapsen tuen tarvetta ja mahdollisia lausuntoja. Kirjalliset lausunnot lähetetään mahdollisimman nopeasti, mutta viimeistään ennen hoidon alkua, osoitteeseen Sivistysosasto, Varhaiskasvatus, Rantatie 28, 21600 PARAINEN.

8.    Lisäselvitykset:

Tähän voit kirjoittaa mm:

  • lapsen eri osoitteessa asuvan äidin/isän osoite

  • mahdollinen äkillinen työllistyminen tai opiskelupaikan saanti

  • perheen lemmikkieläimet

  • vuorohoitotarpeeseen ja päivittäisiin hoitoaikoihin liittyvää tietoa

  • muuttajien nykyinen/tuleva osoite ja muuton oletettu aikataulu

  • muuta sellaista tietoa, jota haluatte lapsesta tiedettävän

  • lapsen nykyisen hoitopaikan tiedot

Sivun alkuun