Mene sisältöön


Hankkeet

EU:lla on runsaasti eri rahastoja ja ohjelmia, joiden kautta voidaan myöntää rahoitusta kehittämishankkeisiin ja osaamisvaihtoon liittyviin hankkeisiin.  Rakennerahastojen tavoitteena on tasoittaa EU:n alueiden taloudellisia ja sosiaalisia eroja. Kaikilla jäsenmailla on mahdollisuus hakea kyseisiä avustuksia. Vuosien 2014–2020 uusi rakennerahastokausi on avattu hakemuksia varten, mikä merkitsee sitä, että ulkoista hankerahoitusta on mahdollista hakea seudun kehittämistoimenpiteisiin.

Paraisten kaupungin käynnistämien ja toteuttamien EU-hankkeiden lähtökohtana on seudun kehityksen tukeminen esimerkiksi parantamalla mahdollisuuksia asua ja toimia saaristossa, vahvistamalla paikkakunnan elämänlaatua, kehittämällä kestäviä ratkaisuja ja tukemalla elinikäistä oppimista ja innovaatiotoimintaa. Hankkeiden sisältö voi vaihdella elinkeinoelämän ja matkailuun kehittämisestä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uusien työmenetelmien luomisesta ja koulujen osaamisvaihdosta infrastruktuurin parantamiseen.

Useimmat hankkeet toteutetaan yhteistyössä muiden kuntien, alueiden tai jäsenmaiden kanssa.

Oikeanpuoleisessa palkissa on linkit keskeisimpiin rahastoihin ja ohjelmiin.

Lisätietoja kaupungin hanketoiminnasta antavat hankekoordinaattorit Teresia Blomberg, puh. 040 164 6958, ja Petra Palmroos, puh. 040 839 7170, sähköposti etunimi.sukunimi@parainen.fi.

Alla on luettelo toistaiseksi vielä käynnissä olevista tai parhaillaan loppuun saatettavista EU-hankkeista:



FamilyPortsCB and EU flag.JPG

Green and Family-friendly Archipelago Ports (FamilyPorts) on rajat ylittävä Central
Baltic -hanke, jonka tavoitteena on palvelujen parantaminen neljässä vierassatamassa, Nauvossa ja Taalintehtaalla Turunmaalla ja Ronehamnissa ja Lickershamnissa Gotlannissa.

Hankkeen puitteissa kaikkiin neljään satamaan rakennetaan perheystävälliset huoltorakennukset. Satamat tulevat myös panostamaan ympäristöystävälliseen tekniikkaan ja luomaan yhteistä markkinointimateriaalia.

Paraisten kaupungin yhteistyökumppanit hankkeessa ovat Kemiönsaaren kunta, Region Gotland ja Lickershamns Fiskareförening.

Hankeaika: 1.7.2016–31.3.2019
Kokonaisbudjetti: Noin 1,05 miljoonaa euroa
Rahoittaja: Central Baltic

Paraisten yhteyshenkilö:
Hankekoordinaattori Petra Palmroos
Puh. 040 839 7170

------------------------------------------------------------------------------------------------

St Olav Waterway
- Pyhän Olavin merireitti CB and EU flag.JPG

Pyhän Olavin merireitti on rajat ylittävä Central Baltic -hanke ja sen toteuttaa Paraisten kaupunki yhteistyössä seuraavien tahojen kanssa: Åbo Akademi, Yrkeshögskolan Novia, Föreningen Franciscus på Kökar, Sottunga, Söderhamn, Östhammar ja Pilgrimstid Sverige.

Hankkeen tavoitteena on luoda uusi Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitti Turusta saariston ja Ahvenanmaan kautta Ruotsin Hudiksvalliin, jossa reitti yhtyy olemassa oleviin Pyhän Olavin reitteihin Ruotsissa ja Norjassa. Hankkeessa nostetaan esiin reitin varrella sijaitsevia matkailun solmukohtia ja paketoidaan näistä matkailijoita houkuttelevia palvelukokonaisuuksia. Pyhän Olavin merireitti merkitään Olavin reitistä kertovin merkein reitin sertifioinnin jälkeen.

Lisätietoa hankkeesta

www.st-olav.com

Hankekausi 1.10.2016–31.8.2019
Kokonaisbudjetti: Noin 1,5 miljoonaa euroa
Rahoitus: Central Baltic
Paraisten hankevastaava: James Simpson, puh. 040 488 5977

------------------------------------------------------------------------------------------------

Kuluttajat ruokatalouden keskiössä
KulTa-hanke

Europeiska jordbruksfonden.jpg

Hankkeen toimintaa toteuttavat hankevastaavat koko Varsinais Suomen alueella; Paraisilla, Kemiönsaarella, Salossa, Uudessakaupungissa, Turussa ja Loimaalla.

Tiedonjakeluhankkeen KulTa tavoitteet ovat:
- Parantaa Varsinaissuomalaisten elintarvikeyritysten kiplailukykyö välittämällä uusinta tietoa sekä mahdollistamalla yritysten välisiä kumppanuusverkostoja ja järjestämällä ammattilaisten opintomatkoja. 
- Synnyttää uutta liiketoimintaa ja uusia liiketoimintamalleja kuluttajavuoropuhelua korostamalla.
- Synnyttää kasvua koko ruokasektorille ja tukea kasvuhalukkaita elintarvikealan yrityksiä tiedonvälityksen keinoin.
- Kannustaa elintarvikeyrityksiä hyödyntämään erilaisia teknologioita ja digitaalisia ratkaisuja omassa liiketoiminnassaan.
- Demonstroida erilaisia jakamistalouden malleja ja jakaa niistä saatuja kokemuksia elintarvikeyrityksille sekä koko ruokajärjestelmälle.
- Lisätä elintarvikealan yritysten ja kuluttajien tietoa vastuullisesta ruokajärjestelmästä.
- Nostaa ruoka olennaiseksi osaksi matkailua.
- Lisätä ruokajärjestelmän merkitystä Varsinais-Suomen alueella.

Hankkeen tpomenpiteet jakautuvat viiteen eri työpakettiin

  1. Vaikutus- ja vastuullisuusviestintä. Tuotetaan kuluttajakäyttäytymistietoa yritysten käytettäväksi.

  2. Innovatiiviset ruokaketjut – tulevaisuuden väylänä kuluttajille. Tuodaan jakamistalouden ja joukkorahoituksen malleja yritysten käyttöön.

  3. Digitalisaation lisääminen ruokaverkostossa.

  4. Ruoan elämyspotentiaalin lisääminen matkailussa.

  5. Elintarvikealan yritysten kasvun tukeminen.

Toteutusaika:  1.4.2018 – 31.12.2020
Kokonaisbudjetti: 1.297.642,80€ mistä Paraisten osuus 174.406 €
90% Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 10% Paraisten kaupunki Hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2014-2020 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ely-keskus ja Varsinais-Suomen kunnat.

Hankkeen toimenpiteistä ja tapahtumista voit lukea lisää verkkosivuiltamme.

Hankevastaava Paraisilla on:
Margot Wikström  
Puh. 040 735 0593 

-----------------------------------------------------------------------------------------------

DigiCompEdge II

Europeiska jordbruksfonden.jpg


DigiCompEdge II on matkailualalla ja sitä tukevilla aloilla toimivista saariston mikroyrityksistä koostuvan yritysryhmän koulutushanke. Hankkeeseen osallistuvat yritykset hyötyvät tieto- ja viestintäteknisen koulutuksen ja valmennuksen kautta digitalisaation myötä kehittyvästä älyteknologiasta sekä voivat käyttää kaikkein soveltuvimpia digiratkaisuja omassa liiketoiminnassaan kannattavuuden parantamiseen, kilpailukyvyn lisäämiseen ja kehittyneemmän liiketoimintamallin luomiseen.

Hankeaika: 16.6.2018–30.4.2019
Rahoittaja: ELY/Maaseutuohjelma
Hankevastaava: Joanna Carlsson, puh. 040 488 6067

------------------------------------------------------------------------------------------

Kielenopetuksen uudistamishanke "Nyfiken på språk"

Hankkeessa kehitetään uusiin teknisiin ratkaisuihin perustuvia malleja perinteisen kielenopetuksen uudistamiseksi. Hankkeessa pyritään kokeilemaan ja testailemaan ennakkoluulottomasti tekniikkaa ja elementtejä lasten todellisuudesta. Kielenopetuksen fokus halutaan siirtää malleilla kieliopista, rakenteista ja oppikirjan aiheista puhuttuun kieleen multimodaalisten ja kielirajat ylittävien työtapojen avulla lapsille tutun todellisuuden pohjalta, esim. ilmiöoppimisen keinoin. Luotavat mallit koostuvat lähiopinnoista, verkko-opinnoista sekä humanoidirobottitekniikan (AI) ja 3D:n (VR) avulla tapahtuvasta virtuaalisten ympäristöjen käytöstä.

Hankeaika: 11.6.2018–31.12.2019
Kokonaisbudjetti: 50 500 euroa
Rahoittaja: Opetushallitus
Yhteyshenkilö: Hankekoordinaattori Petra Palmroos

------------------------------------------------------------------------------------------------

Kalakamujen liikkuva saaristokulttuurilabra

gäddan&gänget.jpg

”Kalakamujen liikkuva saaristokulttuurilabra” on varhaiskasvatuksen hanke, jossa keskitytään saaristokulttuuriin kaupungin päivähoitoyksiköissä. Kalakamut selvittävät ja dokumentoivat lasten käsityksiä saaristokulttuurista yhdessä lasten kanssa.

Hankeaika: 1.8.2018–31.5.2019
Rahoittaja: Opetushallitus
Hankevastaava: Aija Mäkinen, puh. 040 134 6837

-------------------------------------------------------------------------------------------

RIBS
Rolling Images in Business Startups


CB and EU flag.JPG

RIBS on rajat ylittävä Central Baltic -hanke, jonka tavoitteena on parantaa nuorten yrittäjyystietämystä ja mediataitoja. Samaan aikaan hankkeella pyritään luomaan nuorille myönteinen asenne yrittäjyyttä kohtaan.


Hanke toteutetaan pääosin Paraisten ruotsinkielisessä lukiossa Pargas svenska gymnasiumissa, ja tavoitteena on integroida yrittäjyyttä käsitteleviä kursseja osaksi lukion toimintaa niin, että oppilaille voidaan hankeajan jälkeenkin tarjota mahdollisuutta osallistua yrittäjyyskursseille. Nuoret voivat osallistua erityyppisiin kansainvälisiin vaihtoihin yhdessä ahvenanmaalaisten, tukholmalaisten, gotlantilaisten ja virolaisten nuorten kanssa, ja he saavat oppia tekemään yhteistyötä toisten nuorten kanssa rajat ylittävissä tiimeissä. Myös opettajat voivat osallistua vaihtoihin.

Paraisten kaupungin yhteistyökumppanit hankkeessa ovat Film Stockholm, Film på Gotland, Skärgårdsungdomarnas intresseorganisation (Ahvenanmaa), Kinobuss, Saaremaa Development Center ja Kuressaaren kaupunki (Viro).

www.ribsproject.com

Hankeaika: 1.9.2015–30.11.2018
Kokonaisbudjetti: 1,8 miljoonaa euroa
Rahoittajat: Central Baltic, Svenska kulturfonden

Projektivastaava Paraisilla: Oliwer Bäcklund, puh. 040 488 5959
Project manager: Teresia Blomberg, puh. 040 164 6958
Financial manager: Petra Palmroos, puh. 040 839 7170

------------------------------------------------------------------------------------------------

PROFFS 3.0

PROFFS 3.0 on 7.–9. vuosiluokkien oppilaille suunnattu oppiainerajat ylittävä hanke, jossa opetuksessa käytettäviä digiratkaisuja vahvistetaan makerkulttuurin, uuden teknologian ja tutkivan työtavan avulla. Hankkeessa käytetään virtuaalitodellisuutta ja lisättyä todellisuutta sekä ohjelmointia.

Hankkeen tavoitteena on lisätä oppiainerajat ylittävää yhteistyötä 7.–9. vuosiluokilla digiratkaisujen avulla, kehittää malli makingin ja uuden teknologian hyödyntämiseksi kuntien opetustoimessa sekä järjestää PROFFS-päiviä ja tuottaa aineistoa PROFFS-resurssipankkiin.

Paraisten kaupungin yhteistyökumppanit hankkeessa ovat Kemiönsaaren kunta ja Turun kaupunki.

Hankeaika: 5.6.2018–30.6.2020
Kokonaisbudjetti: 50 500 euroa
Rahoittaja: Opetushallitus
Yhteyshenkilö: Hankekoordinaattori Petra Palmroos

-----------------------------------------------------------------------------------------

Norrbyholmen - Malmin mansikkapaikka

Hankkeen tavoitteena on parantaa Norrbyholmenin saaren retkeily- ja virkistyskäyttömahdollisuuksia. Norrbyholmen on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi, mikä huomioidaan saaren retkeilyrakenteita ja hoitotoimenpiteitä suunniteltaessa. Hanke toimii kokeilevana pilotointina toimivien työskentelytapojen, retkeilyrakenteiden ja yhteistyömuotojen löytämiseksi.  Lisäksi on tarkoitus kartoittaa myös Norrbyholmenin saavutettavuuden parantamiseen liittyviä toteuttamisvaihtoehtoja.

Lisätietoa: Facebook & Instagram @norrbyholmen
Hankeaika: 15.6.-14.12.2018
Rahoittaja: Leader
Hankevastaava: Helena Särkijärvi, puh. 040 820 7430

Norrbyholmen - Malmin mansikkapaikka – Malmens smultronställe -hanke toteutetaan 15.6.-14.12.2018. Hanke rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020 ja rahoitus on haettu Leader-toimintaryhmä I samma båt rf – Samassa veneessä ry:n kautta.

---------------------------------------------------------------------------------------------

Sosioekonominen selvitys Paraisten ja Nauvon välisestä kiinteästä tieyhteydestä

Hankkeen tavoitteena on tehdä sosioekonominen selvitys kiinteän yhteyden taloudellisista vaikutuksista alueelle. Selvityksessä kuvataan myös nykytilannetta ja se toimii samalla tärkeänä pohjana jatkosuunnittelulle. Selvityksessä tarkastellaan kiinteän tieyhteyden merkitystä saaristolle, alueen asukkaille ja elinkeinoelämälle sekä erilaisia skenaarioita siitä, miten kiinteä tieyhteys voitaisiin rahoittaa.

Hankkeen hallinnoijana toimii Stiftelsen för projektforskning -säätiö, ja toimenpiteet toteutetaan yhteistyössä Paraisten kaupungin kanssa.

Hankeaika: 1.1.2018–31.12.2018
Rahoittaja: Leader

--------------------------------------------------------------------------------------------

Sivun alkuun